Melkein yhdeksän kuukautta

Elämme selkeästi mullistusten vuotta 2019 meidän pienessä perheessämme. Olin kaavaillut alkuvuodelle paljon erilaisia koulutuksia, joihin pääsisin itse osallistumaan koiran kanssa, oppimaan lisää. Osan olin jopa itse järjestellyt omasta tai seuran kautta. Lopputulemana pääsin osallistumaan tasan yhteen, kun kohtasin elämässäni jotain uutta ja erilaista.

Aavistelin jo joululoman loppupuolella, että asiat tulevat muuttumaan, mutta lopullisen sinetin asialle sain tammikuussa omana syntymäpäivänäni. Tein raskaustestin, joka oli positiivinen. Uusin testin ja tulos oli sama. Hupsista heijaa, sillä tällaista en ollut tähän vuoteen suunnitellut, mutta elämä ei aina kulje niitä suunnitelmien siloittamia polkuja pitkin. Tämä oli vasta alkusoittoa tulevalle. 

Tammikuussa nujerruin aivan järjettömän väsymyksen alle. Nukuin yöt, raahauduin töihin ja nukuin päivistä sen, mitä jäljelle jäi. Keho huusi unta kuin ei olisi koskaan levännyt. Tammikuu liisi ohi sitkutellen ja päästiin helmikuun alkuun. Edessä oli ihan uusi ulottuvuus. Olin toki kuullut raskauspahoinvoinnista - yleensähän se on jonkin asian laukaisemaa tai tiettyyn vuorokauden aikaan ajoittuvaa oksentelua. Minulla se humpsahti versiona 24/7 ja tuupersi sängyn pohjalle. Pystyyn ei ollut mitään asiaa ja olotila oli sanoin kuvaamaton, vaikka siihen ei alkuun sisältynyt oksentelu.

Lopulta se yrjökin sitten saapui taloon. Makasin päivästä toiseen, viikosta toiseen ja lopulta kuukaudesta toiseen kotona joko sängyssä tai sohvalla. Tutuksi tuli äänikirjat, NetFlixit, naisten ja miesten jääkiekon MM-kilpailut, hiihdon MM-kilpailut. Vielä tutummaksi tuli pimennetty makuuhuone ja tuskainen olotila sekä loputon oksentaminen ja kyvyttömyys syödä ja juoda mitään. Päivästä toiseen selviytyminen oli tuskaa ja taistelua, kotona ei pystynyt mihinkään arkisiinkaan asioihin. Mitä ikinä laittoi suuhun, se nousi ylös. Paino putosi humisten ja keho kuivui. Lopulta pääsin ruinaamalla tiputukseen, kun hädin tuskin selvisin enää lääkärille, ja pyytämällä sain lopulta lääkkeitä pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Loppu viimein sain diagnoosinkin: hyperemesis gravidum eli vakava raskauden aikainen pahoinvointi, joka osuu muutaman hassun prosentin kohdalle raskauksien saralla. Hoitoa ei ole, ainoastaan tukihoitoja, pitää vain purra hammasta ja selvitä. 

Olin helmikuun alusta asti kotona. En päässyt mihinkään, en mihinkään. Läheiset kävivät kaupassa ja mies kävi reissutyöstään yhden viikonlopun kotona ihan vain siivoamassa, kun en edes siihen pystynyt. Koirat joutuivat tyytymään seurassani kuorsaamiseen ja takapihalla ulkoiluun. Onneksi ystävät auttoivat ja koirat pääsi välillä vähän lenkkeilemäänkin <3 Lopulta, kun oksentaminen alkoi hellittää, olin alipainoinen rutikuiva luukasa, jolla ei ollut jäljellä lihaksia, ei voimia, ei mitään. Sikiö sitkeänä loisena sen sijaan voi jatkuvasti hyvin <3 Ilman kaikkien pienenäkin apuna olleiden ihmisten apua, tukea ja ajatusten vaihdantaa, en olisi ikinä selvinnyt. En fyysisesti ja vielä vähemmän henkisesti. 

Olon hellittäminen osui tiukkaan saumaan, sillä Tikan sisko sai vielä pennut maaliskuun alussa ja minulla oli siellä pentu varattuna. Se oli suunniteltu juttu jo edellisen vuoden puolelta. Oli kuristavaa vessan pönttöä halaillessa miettiä, että näinkö käy, etten voi pentua ottaa, kun en pysty edes itsestäni huolehtimaan. Asioilla on kuitenkin tapana mennä niin kuin kuuluu ja ilmeisesti pienen Blackien oli tarkoitus tulla tähän taloon. Kiitos Annelle pennun hakureissusta! Melkoisen pennelin sainkin! Ei toista niin ahnetta ja niin itsenäistä ole vielä omalle kohdalle osunut, vaikka luulin, että Tikka on ollut molempia... Aika näyttää, mitä pennelistä kehkeytyy!

Tikan vointi on ollut oikein kiva. Pirteä ja iloinen oma itsensä on yli 9 ikä vuotta porskuttava rouvakoira! Tokot on tokoiltu, siihen ei enää Tikan kroppaa revitä, mutta Tikka on päässyt rally-tokoilemaan ja sillä on kaksi tulosta alosta, joista molemmista 100 pistettä. Elokuussa Tikka pääseekin edustamaan TamSKia rallyn SM-kisoihin. Aika hauskaa :) 

Hipun kanssa meni tokosuunnitelmat vähän uusiksi, kun talvi meni leväten ja sen jälkeen on jouduttu keskittymään lihasten takaisin etsiskelyyn. Päätinkin sitten, että voimme täydentään TamSKin joukkueita AVOssa SM-kisoissa tokon saralla, kun kerran luokan koirista oli vähän pulaa. Treenaaminen on ollut tosi vähäistä, aivan liian vähäistä, ja vikalista on pitkä, mutta ollaan iloisia siitä, että päästään mukaan ja saadaan edustaa seuraamme loistavassa seurassa Paimiossa elokuussa. Sen jälkeen katse sitten vakavammin siintää kohti voittajaluokkaa ja vikalistan lyhentämistä! 

Kesä on lentänyt siivillä loputtoman pitkän ja ankean talven jälkeen. Vatsa tietenkin alkaa jo painaa ja rajoittaa, mutta niin nautitaan, kun voidaan edes jotain! Välillä on toki yhä edelleen huonoja päiviä olon suhteen, mutta ei mitään lähimainkaan talveen verrattavissa olevaa. Talven kuvailuun ei riitä mitkään sanat eikä kuvaukset - vain ne, jotkat ovat kokeneet saman tai samankaltaisen loputtoman pahoinvoinnin muusta syystä, voivat ymmärtää tuon kokemuksen. Vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä ehtiä tekemään mukavia asioita ilman vauvan tarpeista ja läsnäolosta huolehtimista :) 

Koirat pitivät seuraa ja vierihoitivat talvella oikein urakalla <3 

Blackiestä on varttumassa melko vikkelä hörökorva :) 

TOKO PiirM2018

Syksy on saapunut, hiljalleen alkanut. Puissa on aivan huikean hienoja, tummanpunaisen leiskuvia värejä jo, mutta ei vielä kovin paljoa. Tämä kuluva viikko on ollut hieman viileä, mutta ensi viikolle on lupailtu jälleen +20 astetta lämmintä eli syksy pääsee hellimään meitä täydellä voimallaan. Tällä viikolla on vihdoin saatu sateita ja luonto on saanut kaipaamaansa vettä rutikuivan ja kuuman kesän päätteeksi. Se tietää lisää sieniä metsään ja siitäkös me tyttöjen kanssa tykätään: viettää tuntikausia sieniä keräillen ja metsissä samoillen, kiipeillen, mähkien ja huhkien ja tytöt keppejä järsien. Suosikki juttuja meidän arjessamme!

Tikalla on takana pitkä tauko kropan takia ja nyt olemme saaneet luvan taas treenata yli 2 kuukauden jälkeen. Nyt otetaan hyvin hissuksiin ja hyvin varoen. Jos takapakkia kropan kanssa vielä tulee, niin sitten Tikan tokoura alkaa olla taputeltuna, mutta vielä en heitä kirvestä kaivoon. Tähän yritykseen lähdemme vielä kerran avoimin ja varovaisin sekä kiitollisin mielin. Tikka on jälleen hurmiossa päästessään kentälle ja varovainen kentille paluu vaatii pinnistelyä itseltäni, jotta jaksan polkea jarrupoljinta urakalla, kun haluttaisiin antaa vaan mennä ja nauttia! 

Tänään oli vuorossa kuitenkin TOKOn Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskilpailut kotiseuran jäjrestämänä. Viime vuonna Hippu voitti alokasluokan ja oli mukana piirinmestaruuden voittaneessa joukkueessa. Tänä vuonna kilpailimme avoimessa luokassa kahden muun koirakon kanssa paremmuudesta ja osallistuimme joukkuekilpailuun Henrin ja Sarin kanssa samassa joukkueessa. Joukkueemme saavuttikin hienosti piirinmestaruuden voiton ja kotiseuramme jyräsi ylivoimaisen kolmoisvoiton. Harmillisen vähän oli kokeessa alokasluokkaa lukuunottamatta kilpailijoita mukana ja joukkueitakin oli harmillisesti vain neljä. Henki ja fiilis kisoissa olivat kuitenkin mainiot ja kisaaminen mukavassa ilmapiirissä tuntui ihanalta. 

Hippu oli nyt ensimmäisessä hallikokeessaan. Tarkoituksella olen näitä hallikokeita karttanut, mutta SM-kilapiluista hampaankoloon jäänyt ruutu eritoten oli pakko päästä testaamaan vielä avoimessa luokassa ja vihdoin oli aika kypsä kurkistaa hallikokeen tunnelmat Hipulta. Arvokasta kokemusta ja arvokasta tietoa treenejä varten tästä kokeesta kumpusikin, joten olen iloinen, että lähdin, vaikka takaiskuna pieni loukkaantuminen SM-kilpailun jälkeen aiheutti sen, että treenit jäivät tätä koetta ajatellen aivan liian vähiin enkä saanut ihan kaikkea sitä, mitä olin toivonut, treenattua näiden kahden kilpailun välissä.

Avoimen luokan liikkeet tehtiin putkeen. Paikalla olossa Hippu hipoi täydellisyyttä, johon toi särön vain paikalla olo liikkeen päättymisen jälkeinen vapauttaminen, jossa se haukahti kerran. Mutta istumisen itsessään se suoritti kuin tatti. Pari hiuksen hienoa vilkaisua ilman, että pää varsinaisesti edes kääntyi mihinkään, muuten ihan priima suoritus - huikeaa! Jotain on todellakin tehty oikein sen kanssa!

Yksilöliikkeet alkoivat hypyllä, jota ei ollakaan SM-kilpailun jälkeen treenattu. Siinä Hippu taas loikkasi aivan väärästä paikkaa ja kolautti takasilla hieman esteeseen, mikä tietenkin näkyi pisteissä. Hyppyjuttuja pitää alkaa treenata. Ponnistusvoimassa ei ole ongelmia, mutta kokemattomuus näkyy hölmöläisen arvioinneissa ja se pitää ottaa ohjelmistoon, jotta pääsisimme myös PK-puolelle jossain vaiheessa kokeilemaan onneamme ja osaamistamme. Sillä asialla ei onneksi ole kiirettä, mutta ehdottomasti se on tärkeä aihio treenilistalle. 

Hypyn jälkeen vuorossa oli tasamaanouto, joka meni hyvin. Kapulan luovutuspaikka oli taas hieman persoonallinen parkkeeraus, mutta muuten oikein vauhdikas ja täsmällinen liike. Liikkeestä istuminen onnistui hyvin, siinä tosin näkyi aavistuksen levottomuutta, josta en pitänyt. Liikkeestä seisominenkin tuntui mukavalta, mutta sitten iski koiralle epäusko ja se käännähti seuraamaan minua ohittaessani sen. Jos olisin ollut tarkkana ja viisaana, niin olisin antanut sille lisäkäskyn odottaa, mutta en ollut viisas enkä tarkkaavainen.

Näiden jälkeen jatkettiin luoksetuloon, mikä sujui Hippumaisen vauhdikkaasti ja mukavasti. Seuraaminen sitten olikin hieman vallatonta. Sitä osasin odottaakin viime aikojen perusteella, sillä olen havainnut erityisesti seuruussa melkoisen ongelman meillä, tai parikin. Niitä on vähän koitettu jo työstää, mutta eivät vielä ole tuottaneet haluttua lopputulosta. Jälleen kerran on todettava, että kerran hieno seuruu hävisi bumerangina jonnekin kesän aikana. No, se on tokoa se! 

Kauko-ohjaus seuraamisen jälkeen oli hieno. Petrattavaa siinäkin, mutta huomioiden jälleen kerran Hipun haasteet tässä liikkeessä, on kehitystä tapahtunut. Kierto oli hyvä tähän vaiheeseen ja sitten se ruutu. Nyt Hippu kirmasi ruutuun itsevarmasti ja suoraan. Kävi, kuten aavistin käyvän, jos tämä löytymiskuvio olisi kohdillaan eli meni pitkäksi. Kutsuin ja tuli edestä yli. Pyysin peruuttamaan ja päätyi sisään. Mitään korjauksia ei olla treenattu kerran kertaa, mutta Hippu osoitti tässä yhden sen hienoista vahvuuksista - se on erittäin ohjattavissa oleva koira tällaisissa jutuissa. Olin todella tyytyväinen tähän ruutuun, tiedän nyt, miten jatkan projektia edelleen ja sain aimoannoksen uskoa asian kanssa :) 

Yhdellä nollauksella (liikkeestä seisominen) kokoon haaliutui silti 257.5 pistettä, ykköstulos ja 2. sija. 

Lämmin kiitos kuuluu Nutrolinille tukemisestamme <3 

TOKO SM 2018

TOKO SM käytiin tänä vuonna Oulun kupeessa Limingassa eli Pohjoinen sai vuoronsa karkeloiden järjestelyssä. Kisakeskus oli hieno paikka, Limingan urheilukenttä ympäristöineen. Siisti, riittävän tilava ja mukava. Järjestelyt toimivat mukavasti ja kaikki vaikutti olevan melko selkeää. Kisaajana oli helppo olla paikan päällä ainakin omakohtaisena kokemuksena AVOimessa luokassa ja seuratessa ALOkasluokan kisaa isoilta osin. 

Hippu oli valikoituna TamSKin toiseen joukkueeseen, jossa olivat myös Anu ja Luu (EVL), Kati ja Tarmo (VOI), Kaisa ja Inka (ALO), Henri ja Tylli (ALO) sekä Hanna ja Jasu (AVO). Vähän harmillisesti kaikille sattui jotain työtapaturmia, joista sitten paloi sen verran pisteitä, että useammasta ykköstuloksesta ja mukavasta sijoituksesta huolimatta joukkueemme jäi sijalle 6. Tosin, se ei ole lainkaan huonosti noin 30:sta joukkueesta. Pienellä jossittelulla vähän leikimme, että jos olisi jokainen vedetty tasollamme, niin olisimme olleet tiukasti mitalikahinoissa. Mutta tärkeintä on, että pääsimme kaikki paikalle ja osallistumaan eli koirat ja ohjaajat olivat terveitä - se on se ainoa asia, jolla todella on väliä!

Hipun kanssa lähdettiin matkaan kaksin. Tikka jäi kotiin, koska ei ollut saikuttelujen takia voinut treenata. Onneksi se vaikuttaa nyt olevan kunnossa ja rasitusta on alettu kasvattamaan ja aavistuksen omaisesti tapailtu pientä treeniäkin. Pääsimme Kaisan ja Lotan kanssa kimppakyydillä eli kerrankin en ollut ratissa. Takaisin päin ajelin kyllä sitten pitkän matkan jo kotoisasti, mutta mennessä sain vain nauttia istuskelusta ja maisemista sekä tietenkin loistavasta seurasta! Kiitos Lotta ja Kaisa!

AVOin luokka oli heti lauantaina, joten sunnuntain sain sitten auttaa meidän ALO-koirakoita ja ehdinpä mukavasti nähdä finaalin kakkoskehätkin, hauskaa! Haikeaa oli kyllä katsella jälleen finaalia katsomosta, kun ei ollut saanut edes mahdollisuutta lunastaa paikkaa sinne Tikan kanssa. Kehissä vaikutti olleen haasteita esim. ruudun kanssa, joten olisi ollut superhauskaa ja mielenkiintoista kisata!

Avoin luokka alkoi vauhdikkaasti paikalla oloilla. Ryhmä kerrallaan teki paikalla olon ja sitten yksilönä hyppyliikkeen samassa kehässä ennen seuraavaa ryhmää. Kehä oli paikkiksen osalta kyllä mielestäni varsin haastava nuorille koirille. Kehien välissä ei ollut tilaa ja viereisessä kehässä paikkiskehän puoleisella laidalla tehtiin nouto ja luoksetulo! Merkkejä oli myös roppakaupalla viljentynä kehiin. Itseäni nämä eivät niin haitanneet, mutta veikkaan, että aika monella nämä tuotti haparointia mielessä. 

Hippu teki paikalla olon täydellisesti. Sen ilme pysyi hienosti auki ja luottavaisena viereisestä kehästä huolimatta sekä takana olevasta toimitsijateltastasta ja yleisöstä huolimatta. Olin hurjan iloinen Hipun ilmeestä, asenteesta ja focuksesta. Olkoonkin, että se oli hieman äkäisen oloinen. Hyppyliikkeen sitten unohdin ja meitä huudeltiin kehään ihan huolella, kun juottelin koiraani kaikessa rauhassa, hups! Sinne sitten singahdettiin sukkana  ja valmistelematta. Kehät olivat aivan järkyttävän vetisiä ja märkiä. Litinä ja lätinä vain kävi ja kuvissakin vain vesi roiskuu! Hipulla kävi pieni turma hypyllä, koska sen lipesi etujalka alastulossa lätäkköön, vaikka tuli rauhallisesti ja järkevästi hypyn. Harmistus, onneksi ei telonut itseään!!! Liikkeen teki kuitenkin todella siististi.

Todistettavasti mäkin olen joskus hymyillyt kehässä!
(c) Kaisa Jalava

Toisessa kehässä oli kiertäminen (suoraan kohti kolmatta kehää), liikkeestä maahanmeno, nouto ja luoksetulo. Kierto oli hyvä, olen siihen tyytyväinen, korjaantui hienosti yhdellä treenillä eikä liukastunut, mitä pelkäsin! Liikkeestä  maahanmeno oli hyvä, siinä ei ihmeitä, jotain pientä säätöä kylläkin treenilistallemme. Noudossa sitten kävi jotain hassua, Hippu katsoi heiton, otti kontaktin ja unohti mihin kapula tipahti. Kapula jäi pystyyn ja näkyi kyllä kovin huonosti omaankin silmään. Hippu juoksi takana olevalle hohtavan pinkille merkille ja äkkäsi sitten kapulan. Teki oikein hienon noudon muuten. Tämä oli kallis virhe, meiltä lähti muuten oikein hienosta noudosta pisteitä, kun arvosana jäi kahdeksaan. Luoksetulossa ei ollut ihmeitä, siisti ja hyvä. 

(c) Kaisa Jalava 

(c) Kaisa Jalava

(c) Kaisa Jalava

(c) Kaisa Jalava

(c) Kaisa Jalava

(c) Kaisa Jalava

(c) Kaisa Jalava

Kolmannessa kehässä oli kauko-ohjaus, liikkestä seisominen, ruutu ja seuraaminen. Kauko-ohjaus meni ihan hyvin, etenkin huomoiden millaisen haasteen liikkeenohjaaja asetti tämän liikkeen alun toiminnallaan Hipulle. Klaarattiin se mainiosti, hyvä me :) Liikkeestä seisominen oli löysä, mutta tylsä virhe oli se, että Hippu kääntyi perääni ja tietty antoi taas paljon pisteitä tällä tylsällä mokalla pois. No, rehellisiä jos ollaan, niin olen aikalailla unohtanut treenata tämän yrittäen saada seisomista paremmaksi. Hups!

Sitten oli se ruutu. Sitä on yritetty treenata, mutta on se vaan Hipulle niin kovin vaikea asia ymmärtää. Ei se vieläkään tajua siitä kyllä oikeasti yhtään mitään, niin se vain on. No, treenit jatkuu, en aio luovuttaa! Hippu kuitenkin onnistui toikkaroimaan epämääräisesti oikeasta laidasta sisään ja yhdellä käskylläkin vielä. Kuitenkin itse hämmästelin tätä sen toimintaa ja livautin seisomisen liian myöhään sille. Maahan meni hyvi ja pysyi hienosti, loppu hyvä. Seuruu olikin sitten sen sorttinen pikapyrähdys, että alokasluokassakin tehtiin huomattavasti pidempi seuruu. Avoimen luokan seuruu oli niin lyhyt, ettei se oikein koskaan ehtinyt edes alkaa.

Huima (c) Kaisa Jalava

Tikan lapsosista myös veljekset Huima ja Vekku olivat kisoissa. Vekku alokasluokassa ja Huima avoimessa. Hienolta näytti poikien meno kehissä, kun ilokseni pääsin kummankin suoritukset näkemään. Erityisen ilahduttavaa on nähdä, miten Veeran ja Vekun yhteistyö on noin vuodessa kehkeytynyt jo huikean paljon eteenpäin ja mihin se vielä tuleekaan johtamaan ja yltämään. Myös Huima pisteli äitiliinin kopiona melkoisen mallikkaasti kehässä! Ja siinä missä Huima on äitinsä kopio, on Vekku ulkonäöltään kuin ilmetty isänsä!

Vekku (c) Kaisa Jalava

Kiitos Kaisalle jälleen kerran hienoista kuvista!

Ja kiitos huipulle yhteistyökumppanillemme Nutrolinille tyttöjen superlaadukkaista ja kotimaisista öljyistä!!! <3

(c) Kaisa Jalava

Roadtrip; there and back again!

Lubiatowo otti meidät heti saapumisiltana hellään huomaansa <3 

Heinäkuu on ollut täynnä menoa ja vilskettä. Alkukuu vierähti reissussa Puolassa ja sen jälkeen puolalaiset majailivat meillä pitkän tovin. Paljon hauskoja hetkiä ja päiviä, laiskottelua ja hyvää ruokaa. Eikä asiaa lainkaan heikentänyt hellivät säät, kun Suomikin on saanut kylpeä likimain +30 asteen helteissä päivästä toiseen!

Reissu Puolaan oli ajomatkaltaan jälleen kerran pitkä! Mennessä majoittauduimme aivan Kaunasin keskustassa mukavassa hotellissa ja palatessa jo tutuksi tulleessa Radissonissa Riikassa. Reissussa saimme nauttia mahtavasta aurinkoisesta ja lämpimästä säästä, aivan ihanasta Itämeren rannasta ja vedestä sekä metsistä. Ruoka oli hyvää, kuten aina on ollut ja porukka mahtavaa. Ei valittamista. Myös matkaseuramme oli mitä parhain, kiitos Milli ja Popa!

Kaunas

Kirkko Kaunasissa

Osa paikoista oli laitettu, osa ihan rääpällään.
Kaupungin kuvaa oltiin kuitenkin selkeästi kohentamassa!

Hotellissa Kaunasissa

Kaunasin hotellin lähellä oli paljon metsää ulkoilla.

Melkein perillä Lubiatowossa!

Hippu pääsi Puolassa myös starttaamaan avoimen luokan uransa kansainvälisesti, aika hauskaa! Ja vähän jännittävääkin kyllä. Hienosti se pikkupiraija teki kaiken, joskaan taso ei ehkä päätä huimannut, mutta enpä muista koska se olisi treenannut kokonaisuuksia viimeksi ja ihan kaikkea avointa luokkaa ajatellen ei olla päästy treenaamaan alusta loppuun kertaakaan, kun kesäkuulla oli ongelmia haiman kanssa ja Hippu menetti painoaan yli puolikiloa, niin on oltu aika hissuksiin. Hippu kuitenkin pisteli voittaen kisan ja sai aivan järjettömän kasan palkintoja kotiin tuotavaksi!

Koekokemus olikin sitten varsin avartava ja mielenkiintoinen. Paljolti enemmän kuin kummatkaan kokemamme MM-kisat Tikan kanssa tähän mennessä. Sanoisin, että siellä on aika paljon asioita, joista olisi opittavaa täällä Suomessakin. Aloittaen ihan vain kilpailijoiden asenteesta!

Koe oli Gdynian kaupungissa, meren äärellä. Alue oli iso puistoalue, jossa oli myös iso koiranäyttely kera suuren myyntikojualueen. Autoa ja väkeä oli valtavasti koiratapahtumien tiimoilta, mutta todella paljon oli myös ihan vain kaupungin väkeä; juoksijoita, kävelijöitä, pyöräilijöitä ja koiran ulkoiluttajia. Koiria kulki vapaana. Meri humisi kapean metsäkaistaleen takaa. Ketään ei kiinnostanut kuka tai mitä kulki kehän ympärillä olevalla ulkoilureitillä tai mitä siellä mekastettiin. Jos koirat räksytti autossa 5 metriä kehän reunasta, kukaan ei vaivaantunut siitä. Jos joku treenasi kehän vieressä, kehän ja ulkoilureitin väliin jäävällä pienellä nurmikaistaleella, kukaan ei vaivaantunut siitä. Häiriötä todellakin oli, eikä se ollut kahden kisapäivän aikana kenellekään minkään asteinen ongelma.

Tässä Google Maps kuvaa kisapaikasta.

Kehä oli vasemmalla. Tässä reitillä oli jatkuvasti aika kova trafiikki.

Tässä ilmakuva alueesta, johon merkitsin kehän ja ympäröiviä alueita.

Meri oli kisapaikan äärelläkin upeine rantoineen!

Tämä oli se suurin ero Suomen kokeisiin. Kukaan ei saa haukkua, kukaan ei saa liikkua, kukaan ei saa hengittää, kukaan ei saa sanoa "Jes!" tai klikata klikkerillä, kukaan ei saa kehua koiraansa aidosti rajattoman iloisesti, kukaan ei saa leikittää koiraansa kuin vähintään puolen kilometrin päässä kehästä eikä juoksuinen saa tulla maille halmeille - näin Suomessa, pienellä kärjistyksellä. Puolassa kisatessani avoimessa luokassa, minulta tultiin kysymään, voinko tehdä paikkiksen juoksuisen kanssa samassa ryhmässä - tietenkin voin! Olin todella ilahtunut, että juoksuinenkin sai kisata! Juoksuinen teki yksilösuorituksensakin vielä ennen ryhmäliikettä avoimessa luokassa. Eikä sekään ollut kenellekään ongelma! Ei kenellekään! Yksikään koira ei nuuskutellut paikkiksessa.  

Kehä VOI-EVL kisapäivänä. Ruutu on aivan hyppyjen takana eli
liikkeessä 8 ohjaaja seisoi melkein ruudussa.

Jo aamulla väkeä pysähtyi seuraamaan ohikulkumatkallaan.

Ihmisiä oli aivan kehän laidoilla eikä se ollut kenellekään ongelma.
Myös koirat saivat rauhassa olla näin likellä.

Tähän törmäsin jo viime vuonna IOC-leirin yhteydessä Saksassa. Tikka oli mukanani. Pääsimme Frankfurtiin ja junalippuja ostamaan jonottaessa rupesin katselemaan, että miksi Tikalla on verta jalassa. Kauhistuin, että se on loukkaantunut, mutta sillähän olikin alkanut kätevästi juoksut. Koirani asui uroksen kanssa samassa hotellihuoneessa (Joannan Taff), ilman mitään ongelmia. Koirani treenasi leirillä kentällä aamulla ennen leirin alkua ja leiripäivän aikana omalla vuorollaan keskellä päivää, eikä sekään ollut kenellekään mikään ongelma. Koirani majaili häkissä kentällä, eikä ketään kiinnostanut. Koirani lenkkeili samoja reittejä muiden kanssa, eikä sekään ollut mikään ongelma. Paikalla oli paljon uroksia ja urosten omistajia. Tässä on suomalaisilla paljon opittavaa asenteesta. Olen aina sanonut, että narttujen juoksut ovat suurin ongelma urosten omistajille, ei uroksille itselleen, ja nämä kaksi reissua lujittavat ajatustani vahvasti. P.S. Mullakin on ollut uros, joten en kirjoita pelkästään nartun omistajan roolissa.

Tänä ja viime vuonna leiripaikallakin oli juoksuisia narttuja. Viime vuonna Hipulla oli juoksu, joka ehti aika hyvään vaiheeseen leirin aikana ja tänä vuonna yhden leiriläisen koiralla oli tärpit menossa. Kukaan uroksista ei ollut kykenemätön treenaamaan samalla kentällä samaan aikaan tai jälkeen juoksuisen nartun. Joissakin se aavistuksen näkyi, mutta varsin vähän, koska ohjaajat olivat selkeästi päättäneet, ettei asia ole minkäänlainen ongelma. Ihailen tätä asennemaailmaa ja toivon, että suomalainen koirakulttuuri voisi kulkea kohti samaa suuntaa! Kerrottakoon, että leirillä kaikki majoittuvat kahteen rakennukseen, jotka ovat vieri vieressä eli sieltä ei todellakaan löydy sopukkaa ilman juoksutuoksuja.

Meitä kohtaan oltiin myös kaikin puolin hurjan ystävällisiä ja huomaavaisia. Reissutoverini kisasi alokasluokassa ja onnistui saamaan neljästä numerosta itselleen ensimmäisen. Kyllä, kaikkien luokkien kohdalla suoritettiin arvonta kisaajien suoritusjärjestyksestä, kun kaikki kisaajat olivat saapuneet  - samalla tavalla kuin meillä tehdään edustusjoukkueen valintakokeissa. Kisajärjestäjät ystävällisesti kysyivät, jos haluamme, niin he voivat tiedustella muilta kisaajilta numeron vaihtoa, jotta ehdimme nähdä edes yhden suorituksen livenä (Heidän alokasluokkansa on aika erilainen kuin meidän!) ennen hänen vuoroaan. Kaksi kilpailijaa vaihtoi paikkaansa suoritusvuoroille yksi ja kaksi. Olimme häkeltyneitä. Täällä tuskin kukaan olisi suostunut vapaaehtoisesti vaihtamaan vuorolle yksi tai kaksi!

Kehässä eri luokissa olikin sitten taas sellaisia seikkoja, että eipä tulisi Suomessa jälleen kerran menemään läpi. Tässä muutamia eroavaisuuksia.

• Luokissa ALO-AVO luoksetulo tehtiin melkein ruutuun. Jos koira olisi juossut ohjaajasta metrin ohi, koira olisi ollut ruudussa (ja tilaa olisi ollut tehdä luoksetulo muillakin tavoin kehässä).
• VOI-luokassa sai valita tekeekö noudon puulla vai metallilla. Tämä on hieno asia, koska tiedän monta monituista koiraa, jotka pitäisivät rotukirjoamme yllä tokossa, jos tuota kirottua metallia ei olisi voittajaluokassa!

• VOI- ja EVL-luokissa ohjatun oikea puoli oli aivan kehän laidalla. Kehänauhan ollessa ilmassa riippuva naru, oli kehästä poistuminen tässä kohtaa erittäin helppo asia. Vasen puoli oli selkeästi kehän sisällä normaalisti. Tästä olisi kuultu monta nurinaa suomalaisessa kokeessa, vaan ei Puolassa, kukaan ei sanonut asiasta halaistua sanaa!
• AVOimessa luokassa ohjaaja sai päättää tekeekö istumisen vai seisomisen liikkeestä jäävänä. Tämä oli ihan kiva juttu kanssa, koska VOI-luokassa ne kaikki pitää osata, niin mielestäni laskisi kynnystä kisata eikä olisi keneltäkään pois, jos AVOssa ohjaaja saisi valita TAI otettaisiin vain seiso ja istu AVOimeen luokkaan, koska makuu on opeteltu jo ALOon.
• Kaikki kisaajat tutustuivat liikkeenohjaajan johdolla kehään ennen luokan alkua. Liikkeenohjaaja näytti, mistä mikäkin liike alkaa ja missä järjestyksessä ja kertoi, miten hän sen liikkuroi. Tämä ei välttämättä olisi huono käytöntä alempiin luokkiin madaltamaan ensi kertalaisten kisaamiskynnystä :) Eikä tästä mielestäni saa mitään ratkaisevaa etua kisaamisessa, mutta varmasti helpottaa monella jännittäjällä jännitystä!
• Kauko-ohjauksessa liikkurit jokaisessa luokassa huitoivat käsimerkein käskytyksen ohjaajalle! Samaisessa liikkeessä liikkeenohjaaja laski kapulan, jota kantoi koko suorituksen ajan kädessään, maahan koiran taakse. Siitäkään ei kukaan valittanut mitään ja minun kapulahullu  Hippiäinen selvisi tilanteesta mainiosti myös.

Oli mukava kisata juniorin kanssa ulkomailla, vaikka juniori ei ehkä ihan valmis ollutkaan. Esim. ruudussa en ole vielä koskaan käskenyt maahan ja tehnyt loppuosaa edes irrallaan. Vähäinen treenaamattomuus kesäkuussa ja kokonaisuuden treenaamattomuus näkyivät aika vahvasti hupsuina virheinä. Lisäksi viretila ehkä vähän pyrki kohti kaakkoa, mutta Hippis teki kaiken kuitenkin kivalla asenteella :).

Palkintosaalis olikin sitten ihan järjetön! Oli kuoharipullo, oli kaksi erilaista lelua koiralle (niiden arvo jo olisi about 30-40 euroa), käsintehty vedenpitävä kokosuojapeite auton takapenkille (siinä on turvavyökolotkin erikseen!), käsintehty talutin (ja tuomarin palkintona toinenkin), palautusjuomajauhepurkki, Aptuksen energiageeli, lahjakortti (-20%), ravintojauhe koiralle ja jos vaikka mitä! Laskeskeltiin, että suomalaisena versiona tämä potti olisi ollut ihan törkeän arvokas! Kaikki palkinnot oli sponsoripalkintoja ja koemaksu oli sama 35 euroa kuin Suomessakin. Aika hurjaa!

Osa sponsoroitsijoista ja kisajärjestäjistä halusi
ikuistaa itsensä suomalaisen kanssa!

Tällaisen saaliin kanssa kelpaa hymyillä!

Upea penkin suojus pääsi heti käyttöön!

Lisää palkintoja!

Reissu oli tänäkin vuonna erinomaisen onnistunut. Matkaseurana Milli the kävelevä sanakirja sekä Popa olivat ihan huippua laatua! <3 Hipulla ja Popalla synkkasi tosi upeasti ja ne leikkivätkin reissun aikana paljon; aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Niiden leikit oli hienoa elehdintää ja hellyyttä, jota Hippu on varmasti kaivannut Kipinän jälkeen kovasti. 

Lenkillä Tikka, Taff ja Hippu.

Kuvassa ei ole edes ihan koko katras, joka oli lenkillä kanssamme :)

Ruoka oli tänäkin vuonna tautisen hyvää. Paljon herkullisia ja täyttäviä, ja lopulta kuitenkin aika yksinkertaisia kala-annoksia ja salaatteja tuli syötyä paljon. Jälkkäritarjonta oli kyllä kanssa varsin kelpoa :P

Ja ruoka oli todella halpaa. Yksi euro on noin 4 zlotia.

Sain Collinsioncourselta hienon kaukojen ohjaustaulun!
Kiitos ihanasta lahjasta! <3 

Radissonin ah niin taivaallinen sänky,
josta nautin ihan ilman koirien seuraa!

Laivalla tuli testattua, että Fazer ja
turkinpippuri eivät oikein kuulu yhteen.

Popa veteli aika syviä unia paluumatkalla laivalla.

Niin maittoivat unet munkin koirille palatessa.

Tytöt biitsillä!

Hippu ja Popa touhuaa.

Auringonkukan siemeniä syötiin suoraan kukasta! 

Popa ja Hippu nukkuu yhdessä <3

<3

Popa ryhtyi rahakoiraksi ja löysi rannalta 50 zlotia, huippua!