Tikan, Hipun ja Blackien blogi: Roadtrip; there and back again!

Lubiatowo otti meidät heti saapumisiltana hellään huomaansa <3

Heinäkuu on ollut täynnä menoa ja vilskettä. Alkukuu vierähti reissussa Puolassa ja sen jälkeen puolalaiset majailivat meillä pitkän tovin. Paljon hauskoja hetkiä ja päiviä, laiskottelua ja hyvää ruokaa. Eikä asiaa lainkaan heikentänyt hellivät säät, kun Suomikin on saanut kylpeä likimain +30 asteen helteissä päivästä toiseen!

Reissu Puolaan oli ajomatkaltaan jälleen kerran pitkä! Mennessä majoittauduimme aivan Kaunasin keskustassa mukavassa hotellissa ja palatessa jo tutuksi tulleessa Radissonissa Riikassa. Reissussa saimme nauttia mahtavasta aurinkoisesta ja lämpimästä säästä, aivan ihanasta Itämeren rannasta ja vedestä sekä metsistä. Ruoka oli hyvää, kuten aina on ollut ja porukka mahtavaa. Ei valittamista. Myös matkaseuramme oli mitä parhain, kiitos Milli ja Popa!

Kaunas

Kirkko Kaunasissa

Osa paikoista oli laitettu, osa ihan rääpällään.
Kaupungin kuvaa oltiin kuitenkin selkeästi kohentamassa!

Hotellissa Kaunasissa

Kaunasin hotellin lähellä oli paljon metsää ulkoilla.

Melkein perillä Lubiatowossa!

Hippu pääsi Puolassa myös starttaamaan avoimen luokan uransa kansainvälisesti, aika hauskaa! Ja vähän jännittävääkin kyllä. Hienosti se pikkupiraija teki kaiken, joskaan taso ei ehkä päätä huimannut, mutta enpä muista koska se olisi treenannut kokonaisuuksia viimeksi ja ihan kaikkea avointa luokkaa ajatellen ei olla päästy treenaamaan alusta loppuun kertaakaan, kun kesäkuulla oli ongelmia haiman kanssa ja Hippu menetti painoaan yli puolikiloa, niin on oltu aika hissuksiin. Hippu kuitenkin pisteli voittaen kisan ja sai aivan järjettömän kasan palkintoja kotiin tuotavaksi!

Koekokemus olikin sitten varsin avartava ja mielenkiintoinen. Paljolti enemmän kuin kummatkaan kokemamme MM-kisat Tikan kanssa tähän mennessä. Sanoisin, että siellä on aika paljon asioita, joista olisi opittavaa täällä Suomessakin. Aloittaen ihan vain kilpailijoiden asenteesta!

Koe oli Gdynian kaupungissa, meren äärellä. Alue oli iso puistoalue, jossa oli myös iso koiranäyttely kera suuren myyntikojualueen. Autoa ja väkeä oli valtavasti koiratapahtumien tiimoilta, mutta todella paljon oli myös ihan vain kaupungin väkeä; juoksijoita, kävelijöitä, pyöräilijöitä ja koiran ulkoiluttajia. Koiria kulki vapaana. Meri humisi kapean metsäkaistaleen takaa. Ketään ei kiinnostanut kuka tai mitä kulki kehän ympärillä olevalla ulkoilureitillä tai mitä siellä mekastettiin. Jos koirat räksytti autossa 5 metriä kehän reunasta, kukaan ei vaivaantunut siitä. Jos joku treenasi kehän vieressä, kehän ja ulkoilureitin väliin jäävällä pienellä nurmikaistaleella, kukaan ei vaivaantunut siitä. Häiriötä todellakin oli, eikä se ollut kahden kisapäivän aikana kenellekään minkään asteinen ongelma.

Tässä Google Maps kuvaa kisapaikasta.

Kehä oli vasemmalla. Tässä reitillä oli jatkuvasti aika kova trafiikki.

Tässä ilmakuva alueesta, johon merkitsin kehän ja ympäröiviä alueita.

Meri oli kisapaikan äärelläkin upeine rantoineen!

Tämä oli se suurin ero Suomen kokeisiin. Kukaan ei saa haukkua, kukaan ei saa liikkua, kukaan ei saa hengittää, kukaan ei saa sanoa "Jes!" tai klikata klikkerillä, kukaan ei saa kehua koiraansa aidosti rajattoman iloisesti, kukaan ei saa leikittää koiraansa kuin vähintään puolen kilometrin päässä kehästä eikä juoksuinen saa tulla maille halmeille - näin Suomessa, pienellä kärjistyksellä. Puolassa kisatessani avoimessa luokassa, minulta tultiin kysymään, voinko tehdä paikkiksen juoksuisen kanssa samassa ryhmässä - tietenkin voin! Olin todella ilahtunut, että juoksuinenkin sai kisata! Juoksuinen teki yksilösuorituksensakin vielä ennen ryhmäliikettä avoimessa luokassa. Eikä sekään ollut kenellekään ongelma! Ei kenellekään! Yksikään koira ei nuuskutellut paikkiksessa.

Kehä VOI-EVL kisapäivänä. Ruutu on aivan hyppyjen takana eli
liikkeessä 8 ohjaaja seisoi melkein ruudussa.

Jo aamulla väkeä pysähtyi seuraamaan ohikulkumatkallaan.

Ihmisiä oli aivan kehän laidoilla eikä se ollut kenellekään ongelma.
Myös koirat saivat rauhassa olla näin likellä.

Tähän törmäsin jo viime vuonna IOC-leirin yhteydessä Saksassa. Tikka oli mukanani. Pääsimme Frankfurtiin ja junalippuja ostamaan jonottaessa rupesin katselemaan, että miksi Tikalla on verta jalassa. Kauhistuin, että se on loukkaantunut, mutta sillähän olikin alkanut kätevästi juoksut. Koirani asui uroksen kanssa samassa hotellihuoneessa (Joannan Taff), ilman mitään ongelmia. Koirani treenasi leirillä kentällä aamulla ennen leirin alkua ja leiripäivän aikana omalla vuorollaan keskellä päivää, eikä sekään ollut kenellekään mikään ongelma. Koirani majaili häkissä kentällä, eikä ketään kiinnostanut. Koirani lenkkeili samoja reittejä muiden kanssa, eikä sekään ollut mikään ongelma. Paikalla oli paljon uroksia ja urosten omistajia. Tässä on suomalaisilla paljon opittavaa asenteesta. Olen aina sanonut, että narttujen juoksut ovat suurin ongelma urosten omistajille, ei uroksille itselleen, ja nämä kaksi reissua lujittavat ajatustani vahvasti. P.S. Mullakin on ollut uros, joten en kirjoita pelkästään nartun omistajan roolissa.

Tänä ja viime vuonna leiripaikallakin oli juoksuisia narttuja. Viime vuonna Hipulla oli juoksu, joka ehti aika hyvään vaiheeseen leirin aikana ja tänä vuonna yhden leiriläisen koiralla oli tärpit menossa. Kukaan uroksista ei ollut kykenemätön treenaamaan samalla kentällä samaan aikaan tai jälkeen juoksuisen nartun. Joissakin se aavistuksen näkyi, mutta varsin vähän, koska ohjaajat olivat selkeästi päättäneet, ettei asia ole minkäänlainen ongelma. Ihailen tätä asennemaailmaa ja toivon, että suomalainen koirakulttuuri voisi kulkea kohti samaa suuntaa! Kerrottakoon, että leirillä kaikki majoittuvat kahteen rakennukseen, jotka ovat vieri vieressä eli sieltä ei todellakaan löydy sopukkaa ilman juoksutuoksuja.

Meitä kohtaan oltiin myös kaikin puolin hurjan ystävällisiä ja huomaavaisia. Reissutoverini kisasi alokasluokassa ja onnistui saamaan neljästä numerosta itselleen ensimmäisen. Kyllä, kaikkien luokkien kohdalla suoritettiin arvonta kisaajien suoritusjärjestyksestä, kun kaikki kisaajat olivat saapuneet - samalla tavalla kuin meillä tehdään edustusjoukkueen valintakokeissa. Kisajärjestäjät ystävällisesti kysyivät, jos haluamme, niin he voivat tiedustella muilta kisaajilta numeron vaihtoa, jotta ehdimme nähdä edes yhden suorituksen livenä (Heidän alokasluokkansa on aika erilainen kuin meidän!) ennen hänen vuoroaan. Kaksi kilpailijaa vaihtoi paikkaansa suoritusvuoroille yksi ja kaksi. Olimme häkeltyneitä. Täällä tuskin kukaan olisi suostunut vapaaehtoisesti vaihtamaan vuorolle yksi tai kaksi!

Kehässä eri luokissa olikin sitten taas sellaisia seikkoja, että eipä tulisi Suomessa jälleen kerran menemään läpi. Tässä muutamia eroavaisuuksia.

Luokissa ALO-AVO luoksetulo tehtiin melkein ruutuun. Jos koira olisi juossut ohjaajasta metrin ohi, koira olisi ollut ruudussa (ja tilaa olisi ollut tehdä luoksetulo muillakin tavoin kehässä).
VOI-luokassa sai valita tekeekö noudon puulla vai metallilla. Tämä on hieno asia, koska tiedän monta monituista koiraa, jotka pitäisivät rotukirjoamme yllä tokossa, jos tuota kirottua metallia ei olisi voittajaluokassa!

VOI- ja EVL-luokissa ohjatun oikea puoli oli aivan kehän laidalla. Kehänauhan ollessa ilmassa riippuva naru, oli kehästä poistuminen tässä kohtaa erittäin helppo asia. Vasen puoli oli selkeästi kehän sisällä normaalisti. Tästä olisi kuultu monta nurinaa suomalaisessa kokeessa, vaan ei Puolassa, kukaan ei sanonut asiasta halaistua sanaa!
AVOimessa luokassa ohjaaja sai päättää tekeekö istumisen vai seisomisen liikkeestä jäävänä. Tämä oli ihan kiva juttu kanssa, koska VOI-luokassa ne kaikki pitää osata, niin mielestäni laskisi kynnystä kisata eikä olisi keneltäkään pois, jos AVOssa ohjaaja saisi valita TAI otettaisiin vain seiso ja istu AVOimeen luokkaan, koska makuu on opeteltu jo ALOon.
Kaikki kisaajat tutustuivat liikkeenohjaajan johdolla kehään ennen luokan alkua. Liikkeenohjaaja näytti, mistä mikäkin liike alkaa ja missä järjestyksessä ja kertoi, miten hän sen liikkuroi. Tämä ei välttämättä olisi huono käytöntä alempiin luokkiin madaltamaan ensi kertalaisten kisaamiskynnystä :) Eikä tästä mielestäni saa mitään ratkaisevaa etua kisaamisessa, mutta varmasti helpottaa monella jännittäjällä jännitystä!
Kauko-ohjauksessa liikkurit jokaisessa luokassa huitoivat käsimerkein käskytyksen ohjaajalle! Samaisessa liikkeessä liikkeenohjaaja laski kapulan, jota kantoi koko suorituksen ajan kädessään, maahan koiran taakse. Siitäkään ei kukaan valittanut mitään ja minun kapulahullu Hippiäinen selvisi tilanteesta mainiosti myös.

Oli mukava kisata juniorin kanssa ulkomailla, vaikka juniori ei ehkä ihan valmis ollutkaan. Esim. ruudussa en ole vielä koskaan käskenyt maahan ja tehnyt loppuosaa edes irrallaan. Vähäinen treenaamattomuus kesäkuussa ja kokonaisuuden treenaamattomuus näkyivät aika vahvasti hupsuina virheinä. Lisäksi viretila ehkä vähän pyrki kohti kaakkoa, mutta Hippis teki kaiken kuitenkin kivalla asenteella :).

Palkintosaalis olikin sitten ihan järjetön! Oli kuoharipullo, oli kaksi erilaista lelua koiralle (niiden arvo jo olisi about 30-40 euroa), käsintehty vedenpitävä kokosuojapeite auton takapenkille (siinä on turvavyökolotkin erikseen!), käsintehty talutin (ja tuomarin palkintona toinenkin), palautusjuomajauhepurkki, Aptuksen energiageeli, lahjakortti (-20%), ravintojauhe koiralle ja jos vaikka mitä! Laskeskeltiin, että suomalaisena versiona tämä potti olisi ollut ihan törkeän arvokas! Kaikki palkinnot oli sponsoripalkintoja ja koemaksu oli sama 35 euroa kuin Suomessakin. Aika hurjaa!

Osa sponsoroitsijoista ja kisajärjestäjistä halusi
ikuistaa itsensä suomalaisen kanssa!

Tällaisen saaliin kanssa kelpaa hymyillä!

Upea penkin suojus pääsi heti käyttöön!

Lisää palkintoja!

Reissu oli tänäkin vuonna erinomaisen onnistunut. Matkaseurana Milli the kävelevä sanakirja sekä Popa olivat ihan huippua laatua! <3 Hipulla ja Popalla synkkasi tosi upeasti ja ne leikkivätkin reissun aikana paljon; aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Niiden leikit oli hienoa elehdintää ja hellyyttä, jota Hippu on varmasti kaivannut Kipinän jälkeen kovasti.

Lenkillä Tikka, Taff ja Hippu.

Kuvassa ei ole edes ihan koko katras, joka oli lenkillä kanssamme :)

Ruoka oli tänäkin vuonna tautisen hyvää. Paljon herkullisia ja täyttäviä, ja lopulta kuitenkin aika yksinkertaisia kala-annoksia ja salaatteja tuli syötyä paljon. Jälkkäritarjonta oli kyllä kanssa varsin kelpoa :P