Pentumaista elämää

Kaksi kuukautta hurahti silmissä ja on tultu aikaan, kun pennut ihastuttavat elämäämme. Pentujen saldona on kuusi. Jakauma on 4 +2. Asiat ei ehkä menneet aivan kuten suunniteltiin, mutta lopputulema on silti varsin mainio! Tikka nauttii pennuistaan ja imettää niitä ahkerasti. Tirriäiset ovat lähteneet nostamaan painojaan ja kukaan ei toivottavasti putoa kelkasta - kaikkihan on aina mahdollista vielä ihan pikkuisten pentujen kanssa, asiat on pienistä kiinni. Nyt kuitenkin näyttää hyvältä ja pennun tuoksu saa vallata maailmamme lopullisesti <3 Tässä teille muutama kuva kaveruksista :) 

Uranainen on nyt kotiäiti.

Pieni pentupyramidi :)

Äipän kainalossa kelpaa köllötellä.

Asiaa äipälle.

Pikkurotat tärkeimmässä tehtävässään eli syömässä :)

Pikaiset kuulumiset

Joulukin ehti tulla ja mennä, taittua kotona läheisten ihmisten läheisyydessä. Jouluna satoi vettä eikä lumesta ollut tietoakaan. Kuraa ja rapaa on riittänyt yllin kyllin koko syksyn! Tänään näyttää tilanne vihdoin muuttuvan, kun mittari on paukannut pakkasen puolelle päivän mittaan ja luntakin on huiman viiman joukossa tupruttanut jäiseen maahan - ihanaa! Tervetuloa talvi!

Kipinän tilanne on nyt sellainen, että se porskuttaa jatkuvalla lääkityksellä ja toivomme sen kantavan sitä kivuttomana vielä pitkän pätkän. Tilanne on kuitenkin aika surullinen, koska kukaan ei voi tietää, milloin hermotus alkaa mennä. Vielä se pelaa, kun joulukuussa Pipsa sen tsekkasi. Mitäänhän noille massiivisille selkämuutoksille ei oikein voida tehdä; muutoksia on niin paljon. Tärkeintä on, että Kipinä on kivuton ja mielellään elää, oleilee ja liikku matkassa mukana!

Tikka puolestaan paisuu paisumistaan vauvavatsansa kanssa. Se on jo melkoisen suuri! Tässäpä muutama kuva siitä tältä päivää!

Aurinko on onneksi vieraillut täällä, vaikka pakkasta ja lunta onkin saatu odotella. Tässä pieni aavitus valosta pimeässä syksyssä, jonka pitäisi olla jo talvea!

Joulukuun alussa piipahdimme Tikan kanssa Messarissa katsomassa ensimmäisiä maajoukkuekarsintoja kohti Moskovan MM-kilpailuja ja samalla vastaanotimme Kennelliiton muistamisen maajoukkueellemme. Olemme Tikan kanssa olleet aivan käsittämättömän onnekaita saadessamme kunnian olla mukana näin hienossa joukkueessa, jonka rivistössä nappasimme kaksi joukkuekultaa sekä henkilökohtaisen MM4-sijan vain hiuksen hienon piste-eron päässä henkilökohtaisesta pronssimitalista, huhheijaa!a

Messarissa piipahdimme myös Nutrolinin kojulla moikkaamassa superia sponsoritiimiämme - Kiitos! Kurkistakaapas vaikka Nutrolinin FB-sivuja.

Rakkautta ilmassa

Tikka on astutettu onnistuneesti useamman kerran Taffilla . Pariskunta ihastui toisiinsa oitis ja astutukset sujui todella mutkattomasti. Samoin sujui ihan tavan arki, ulkoilut ja treenailut tosi normaalisti ja mutkattomasti. Sitten vaan peukkuja pystyyn ja jännäämään, että saadaanko rakkauspakkauksia tammikuussa maailmaan! <3

Sulhanen.

Minä sain tuliaisina hupparin, jossa on tälainen törkeän
hieno ja uniikki painatus <3

Saimme myös pari hienoa ohjatun kapulaa tuliaisina.
Tässä kuvassa Kipinä kokeilee miniversiota :)

Ihanat tukitiimimme on myös meitä muistanut Herningin reissun tiimoilta. Nutrolin lähetti tulevalle mammakoiralle Nutrolin Pentu -öljyä sekä projektista palautumiseen Nutrolinin Iho & Turkki -öljyä ja Kipinä puolestaan sai jo entuudestaan tuttua Nutrolin Nivel monitehoa. Lisäksi iloisena yllätyksenä lähetyksestä löytyi tarra "Tässä kodissa asuu myös lemmikkejä" sekä lompakkoon täytettävä kortti "Minulla on lemmikki kotona". Kyllä meidän kelpaa! Kiitos Nutrolinin tiimille!!!

Lisäksi toinen terveytemme tukipilari Tarja kävi halailemassa luumme järjestykseen. Kipinä oli aika kurjassa kunnossa, mikä ei yllättänyt. Sen olo helpotti silminnähden! Tikka oli varsin hyvässä iskussa - vähän korjailtiin astutuksen aiheuttamia kiristyksiä pois, mutta mitään isompaa ei tällä kertaa ollut! Ja minä puolestaan... Noh, nyt on energinen olo ja hengitys kulkee taas. Kiitos Tarja!!! 

TOKO PM 2015 Herning, Tanska

Ennen ja jälkeen matkan on ollut melkoista kiirettä. Välillä ihmettelen, että milloinkohan kiire helpottaa ja olisi aikaa vain olla? On ollut mahdotonta löytää aikaa päivittää blogiakaan. Jotain koitan nyt kirjoitella jälkikäteen tuota matkasta, kilpailusta ja kokemuksesta ylös, mutta ihan yhtä kattavaa raporttia tästä tuskin pääsee muotoutumaan kuin mitä Torinon matkasta tuli.

Matkan odottelu itsessään oli melko jännittävää, koska aika monella joukkueen koiralla tiedettiin olevan juoksuriski kisojen aikaan. Tikka oli yksi näistä. Fani ehti näpsäkästi tehdä oman juoksunsa ja tulla astutetuksi ennen kisareissua, mutta Tikka aloitti juoksunsa noin viikon ennen kisoja ja hyvässä peesissä tuli Tosi. Zip puolestaan oli viimeistelemässä juoksuaan. Niinpä lopputulemana reissuun lähtevässä Suomen joukkueessa oli kolme juoksuista koiraa - aika uskomatonta! Toisaalta aika kiva, että meitä oli useampi, koska pääsimme mukavasti lenkkeilemään yhdessä keskenämme ja saimme toisistamme myös treeniseuraa. Urokset kun jostain kumman syystä halusivat kiertää omia teitään ;).

Torstai aamuna lähdettiin ajoissa kotoa liikenteeseen. Kipinä oli jo edellisenä iltana mennyt luottohoitopaikkaansa siskolleni. Tällä kertaa vaihto tehtiin treenihallilla ja Kipinäkin jäi mukavissa tunnelmissa muiden huostaan. Torinon matkaa varten vein sen itse siskolleni ja oli hirveä jättää sitä, kun se olisi väen vängällä halunnut änkeä mukaani. Mutta sellainen Kipinä on - vannoutunut seuraamaan minua maailman tappiin asti! Torstai aamulle olin varannut eläinlääkärin tarkistuksen Ikaalisten kunnaneläinlääkäriltä. Niinpä ajoin aamulla aikaisin vanhempieni luokse, kävin lenkillä Tikan kanssa tutuissa maisemissa ja siitä jatkoimme eläinlääkärin tarkistukseen. Saimme terveen paperit ja näin ollen myös lentoluvan sekä matkaan mukaan Milbemaxin. 

Lääkärin vastaanotolta matka jatkui suoraan kohti Etelä-Suomea. Kävimme hakemassa Heidin ja Fanin kyytiimme ja jatkoimme matkaa lentokentälle. Olimme kentällä hyvissä ajoin ja ehdimme mukavasti käydä syömässäkin ennen koirien jättämistä lentokentän väen huostaan. Koneeseen nousua odotellessamme näimme, miten hienoti lentokonetta lastaava mies nosti koirien boksit liukuhihnalle ja rupatteli niille mukavia. Jäi hyvä mieli lähteä lennolle, kun näki, että koiria kohdeltiin hyvin eikä bokseja roimittu miten sattuu.

"Taas me ollaan lähössä jonnekin ihmeen lentsikkaan. No, ihan sama, mä aattelin nukkuu!"

Kone lastauksessa. Koirat odottaa ekassa kärryssä vasemmalla lastausta.

Lento oli Helsinki-Vantaalta suoraan Kööpenhaminaan, josta jatkoimme matkaa vuokra-autolla kohti Herningiä. Tanskan maisemat kolmen tunnin ajomatkalta jäi meiltä näkemättä, koska oli jo pilkkopimeää. Takaisin ajaessamme puolestaan oli aivan järjettömän usvaista, joten emme silloinkaan nähneet mitään! Emme edes hahmottaneet sitä suurta siltaa jonka ylitimme tietullin maksaen. Höh! Meidän vuokra-auto oli muuten aika hieno - aivan uuden karhea valkoinen Honda Civic :)

Hotelli huone Skandic Herningissä oli mukavan tilava ja muutenkin viihtyisä. Ainoa selkeä miinus minulta lähtee siitä hyvästä, että kylppärin lattia oli jäätävän kylmä - hyrr! Tällä kertaa nukuin ensimmäisen yön hyvin. Seuraavana aamuna lähdinkin sitten tavoilleni uskollisena reippailemaan Tikan ja Fanin kanssa. Yhtään en tiennyt, minne koirien kanssa olisi kannattanut suunnata, joten umpimähkää lähdin vain seikkailemaan ja laitoin SportTrackerin raksuttamaan reittiä. 

Löysin kivoja metsiä polkuineen ja onnistuin löytämään myös kukkulan, jonka päältä kävin tirkistelemässä maisemia. Myöhemmin selvisi, että kukkulalta katsellessani olin onnistunut arvaamaan oikein kisapaikan, joka oli aivan kukkulan lähellä. Aika hauskaa. Kilometrejä tällä lenkillä kertyi kuutisen kilometriä :).

Löysin myös kadun, jossa oli omakotitaloja. Kaikki tanskalaiset talot näyttivät olevan kivestä rakennettuja ja valtaosa jollain tapaa tosi söpöjä. Pihat oli kauniisti hoidettuja ja kuitenkin aika yksinkertaisia. Mielenkiintoista oli se, että tanskalaiset eivät suojanneet ikkunoitaan, kuten meillä täällä Suomessa tehdään. Kaihtimia ei juuri näkynyt ja jos niitä oli, ne oli auki. Verhoja ei vedetty ikkunoiden eteen. Olikin jännää kävellä kadulla, jossa ikkunat oli melko matalalla ja näin taloihin näki sisään mennen tullen. Suomalaisen jörön kansan edustajana se tuntui tosi hassulta :) Tikka ja Fani oli aamulenkillä ihan tosi valokuvauksellisina, kuten kuvasta näkyy... Tykätyin hurjasti Tanskan lehtipuisiin metsiin. Havupuita ei kovinkaan paljoa näkynyt ja lehtiä oli puissa vielä runsaasti enemmän kuin Suomessa samaan aikaan. Muutama viikko aikaisemmin ja nuo metsät olisi varmasti olleet aivan sykähdyttävän kauniissa ruskan väriloistossa! 

Hieno oli myös Herningin kaupunki, jossa kävin pari kertaa lenkeillä seikkailemaassa. valtava kävelykatu, joka oli tosi pitkä ja täynnä erilaisia ravintoloita ja kauppoja. Jotenkin sekin oli kovin nättiä, ei lainkaan karua. Yhtenä iltana kuljin tuota kävelykatua sen päähän ja siitä jatkoin autotien varressa kävelykaistalla - ainakin kaksi kilometriä ihan vain viivasuoraa baanaa :o.

Lenkin jälkeen oli vuorossa aamupala ja sitten käytiinkin juoksukoirien kanssa treenimässä ja lenkilläkin vielä. Hauska, miten hotelli oli kaupungissa, mutta siitä vain joidenkin satojen metrien päässä oli iso ratsastustalli ja tallin toiselta puolelta lähtikin sitten valtavan suuret laitumet, joissa oli valtavia ylämaankarjaa (?) laiduntamassa. Wau, niiden kyllä kelpaa niillä laitumilla. Eräänä päivänä yksi reittivalintamme kulki valtavan suuren lammaslaitumen halki! Tikan mielestä olisi ollut kiva ryhtyä vähän paimentelemaan ;).

Kisapaikalle menimme iltapäivällä. Kaikki muut, paitsi juoksuiset koirat tekivät viralliset harjoituksensa siellä. Matto osoittautui odotetusti kivikovaa pohjaa vasten olevalksi messumatoksi eli oli tosi liukas ja tassuja polttava. Mutta voi jestas kun oli hienosti lavastettu kehä! Tosin lavasteet taisi olla vain sen vuoksi, että kyseessä oli näyttelyiden pääkehä... 

Harvoin näin hienossa kehässä tokotellaan!

Illalla menimmekin sitten tietenkin porukalla syömään italialaiseen. Ehkä jonain päivänä opin alistumaan siihen, että joudun aina salaattien uhriksi ulkomailla, mutta tällä kertaa onneksi lopulta löytyi sovellettu annos riisiä ja kanaa. Se olikin sitten niin suuri, että ähky tuli enkä jaksanut annosta kokonaan. Eikä se ollut kyllä järin ihmeellisen makuistakaan, harmi!

Seuraavana aamuna kävin vain Tikan kanssa ulkoilemassa. Nappasin aamun pimeydessä yhden kuvankin. Torinossakin otin aamulenkillä kuvan tällaiselta kävelysillalta, joka meni yli rautatien ja kadun. Torinossa se oli vain valtavan paljon suurempi, mutta Herningissä se puolestaan oli hauska siitä, että molemmissa päissä silta laski kiertäen katutasoon tasaisena eli sitä pääsi pyörälläkin hienosti kulkemaan! Tanskassa muuten oli pyöräilijöille merkittynä omat kaistat ja pyöräily tuntuikin siellä olevan tosi suosittua. Mutta heijastimista niillä tanskalaisilla ei ollut mitään käsitystä. Mahtoivat ihmetellä meikäläistä siellä heijastimien ja heijastinliivieni kanssa :).

Aamupalan jälkeen suunnattiin kisapaikalle, koska muilla kuin juoksuisilla olisi vuorossa ensimmäinen kisapäivä. Lopulta järjestelyissä oli päädytty sellaiseen ratkaisuun, että paikkikset suoritetaan putkeen ensimmäisen päivän päätteeksi. Näin ollen meillä tulisi juoksuisten kanssa olemaan liikkeett putkeen ja vain paikkikset katkaisemassa välissä.

Oli toisaalta ihan tosi kiva saada lauantaina keskittyä muiden suomalaisten tsemppaamiseen ja auttamiseen heidän suoritustensa osalta. Lauantain kisajärjestys arvottiin perjantai iltana seuraavan kuvan mukaiseksi. Samaa järjestystä noudatettaisiin juoksuisten kanssa ensimmäisen päivän setissä ja paikkiksissa, toinen setti menisi sitten sunnuntain liikejärkän mukaan. Ensimmäisen setin viimeisenä liikkeenä oli zeta (i-m-s) eikä se tainnut keneltäkään suomalaiselta mennä ihan täysin nappiin. Zen, Tikka, Tosi ja Zip tekivät kaikki asentovirheen (Tikka kaksi), Kaaos meinasi vähän lähteä lentoon alussa ja Macillakin oli vähän vaikeuksia. Jotenkin hassua. Omalta osaltamme tiedän hajonneet palaset, mutta hassua että melkein koko joukkueella oli haastetta samassa liikkeessä.

Päivä meni tosi nopeasti, koska koiria oli alle 30 ja liikkeitäkin tehtiin vain noin puolet. Olimme siis hyvissä ajoin jo takaisin hotellilla. Silti olin päivällä käynyt Peten kyydissä hotellilla toteamassa, että siellä se Tikka nukkuu kuin tukki... Lähdin Tikan kanssa jälleen lenkille, kun palasimme kisapaikalta. Seuraavana olikin sitten vuorossa kisajärjestäjien järjestämä illallinen hotellilla kaikille joukkueille. Paikat pöydissä oli ennalta määritelty. Minä ja Heidi olimme suomalaisista samassa pöydässä. Illallinen vierähti mukavasti ja sen jälkeen taas uni maittoi. 

Sunnuntaina saatiinkin sitten juoksuisetkin jo kisapaikalle, mutta toki ne eivät saaneet tulla kisatilaan ennen kuin viimeinenkin koira oli suorittanut oman settinsä. Siitä ei sitten ollutkaan aikaa kuin pieni hetki meidän viralliseen treeniin ja Tikalla siitä noin vartin verran aikaa ensimmäiseen kisaosioonsa. Päivä oli vierähtänyt jännittäen muiden suomalaisten menestystä. Joukkueen tilanne oli auki, koska suomalaisista oli kolme suorittamatta. Suomi kuitenkin vei joukkuekullan hienosti 40 pisteen keulalla - aika jäätävää :). Lisäksi tietenkin itkimme porukalla Christan ja Kaaoksen, Katjan ja Zenin sekä Jessican ja Macin viimeistä kisaa maajoukkueessa. Miten valtavan paljon he ovatkaan tehneet uurastusta joukkuueessa olo aikanaan ja miten valtavan paljon he ovat sinä aikana saavuttaneet niin joukkueena kuin yksilötasolla. Huikeaa! Mutta kuten Jessica sanoi, kaikkea aikansa. Siinä on suuret saappaat täytettäväksi tulevalle edustusjoukkueelle, hui!

Vihdoin viikonlopun pitkän pitkä odotus ja koko syksyn odotus oli tullut päätökseen ja oli aika ryhtyä tosi toimiin oman koiran kanssa. Treeneissä onnistuin pysymään hyvin siinä suunnitelmassa mitä olin ajatellutkin. Tikalle tanskalainen omituinen valkoinen merkki ei ollut mikään ihmetys. Ruutua en sille esitellyt. Kapulan nostoihin hain hieman tatsia. Eniten taisin uhrata irrotuksille, koska Tikka oli vähän sitä mieltä, että isot kisat, iso kehä - liimaan kiinni :P. Poistuin harkoista aiemmin, koska ennalta oli sanottu, että meillä olisi vain viitisen minuuttia aikaa omaan suoritukseen. Aikaa oli kuitenkin noin vartin verran, joten Tikka ehti hyvin jäähdytellä itseään siinä ajassa. Minä en vain koskaan tavoittanut sitä fiilistä, mitä tuollaiseen kehään marssiessa olisi pitänyt tavoittaa ja se näkyi kyllä suorituksessa. Minä olin kuin ikkunaa päin lentänyt pikkulintu kehässä ja Tikka yritti epätoivoisesti räpiköidä mukanani. Kunnia Tikalle, sillä sen rooli tämän syksyn synkkyyden aikana ei ole ollut helppo valmistautua isoihin kisoihin. Minä en ole ollut läsnä sillä tavoin kuin olisi pitänyt enkä ollut kehässäkään. Siihen yhteen kehään kulminoitui niin paljon. Silti, zetasta huolimatta, me lähdettiin kehästä ulos voittajina, koska meidän ainoa tavoite Herningiin lähtiessä oli, että minä onnistun pysymään kasassa tuon reissun ajan. Torinossa itkin kehien jälkeen onnesta, Herningissä ekan kehän jälkeen en itkenyt vaan sisuunnuin ja vasta viimeisen kehän jälkeen tuli tippa linssiin keskenäni maailman hienointa koiraa palkitessani <3.

1. kehä

Tunnistusnouto - 7,5 / 8 / 8 / 7

Tikka lähti tosi hitaasti tunnariin, varmasti monen asian summana, sillä ei sinänsä ole edes mitään merkitystä miksi. Asia menee jokatapauksessa treenilistalle. Muuten tykkäsin itse tunnarista; haisteli tarkasti, mutta siististi ja otti oman heti kun osui sille. Palautus on reipas ja pito hyvä.

Seuraaminen - 7,5 / 8,5 / 8,5 / 8,5

Heh, on kai kehitytty Torinosta tuomarien mielestä, mutta omasta mielestäni vedettiin Torinossa huomattavasti paremmat setit seuruuta. Tosin ihan siististi Tikka teki nytkin. Hankalaa seuruussa oli se, että liikkeenohjaajan ääni kuului kovaäänisistä, jotka oli suunnattu siten, ettei se kuulunut tiettyyn osaan kehästä juuri ollenkaan ja joutui ihan todella pinnistelemään, että kuuli käskytyksen!

Ohjattu (vasen) - 8,5 / 8 / 8 / 8,5

Tähän olen varsin tyytyväinen. Vauhti ei ollut Tikaksi hyvää, mutta se hanskasi alustan tosi hienosti! Irrotuksessa tosin taisin joutua tekemään puolet työstä, joka koiran olisi pitänyt hoitaa ;).

Zeta (i-m-s) - 0 / 0 / 0 / 0

Eipä siinä sitten jälkipolville kerrottavaa. Kaksi väärää asentoa. Uskomatonta. Tikka on tehnyt asennot kuitenkin aika varmasti pitkän aikaa. Kesäinen piirinmestis oli jokin työtapaturma istumisen osalta, mutta tämä oli jotain omaa luokkaansa. Tikkaa en kuitenkaan osaa tästäkään syyttää vaan menen katselemaan peiliin ja harjoittelen seuraavaan kokeeseen flown tavoittelua... Tämä liike kuitenkaan jäänyt painamaan meidän vaakakupissamme yhtään. Shit happens ja kisasuorittus jatkuu :)

2. kehä

Paikkikset, joista kummastakin täydet kympit kaikilta tuomareilta <3.

3. kehä 

Metalli - 9 / 8,5 / 9 / 7,5

Tuomarien hajonta joissakin liikkeissä oli melko suurta, kuten tässä. Irrotus oli taas tahmalo, se on selvää se ja vaatii rokotuksensa. Olen tähänkin liikkeeseen tyytyväinen.

Luoksetulo - 8 / 8,5 / 8,5 / 8,5

Tämä oli aika kiva. Vauhti on hidas suhteesssa normaaliin, mutta videolla näkee hyvin, että liikkeelle ei vaan pääse, kun pohjasta ei saa mitään tatsia. Maahan meno oli harmillisesti vino ja vei varmasti pisteitämme myös.

Ruutu (oikea) - 8,5 / 8,5 / 9 / 8,5

Tämä meni myös mukavasti. Vauhdista oli pois tehoja, mutta silti varsin kivasti vauhtia ja Tikka teki hienoti mitä piti kuten osasi.

Kauko (i-s-m-s-i-m) - 9 / 10 /8,5 / 9

Tikka teki just niin hienosti kuin voi. Ei millinkään liikahdusta takajaloissa, vaikka oli huono liukas ja kova pohja. Ja hei, arvokisoissa yhdeltä tuomarilta kymppi kaukoista!!! Tällä mä elän ja kauan <3

Heidi kävi kipittämässä meille palkat ja palasi jännäämään Oilin suoritusta. Sanoi tullessaan sen verran, että Tikankin tulos riitti takaamaan joukkueelle kultamitalin. Hienoa! Tärkeintä sillä hetkellä itselleni oli kuitenkin se maailman hienoin koira mikä edessäni oli ja se, miten me oltiin noustu eri kuplista ja isosta epäonnistumisesta zetassa suorittamaan suorituksemme loppuun yhdessä ja kunnialla. Olin onnellinen. Ykköstulos jäi raivostuttavan pienestä kiinni, kuten MM-kisoissa pronssi mitali, mutta elämä on! 

Jälleen kerran - miten hienoa on ollut jälleen kerran saada olla mukana näin hienon joukkueen matkassa ja niin taitavien ja kokeneiden joukkuelaisten ja koiranohjaajien opeissa. On huikeaa päästä edustamaan paitsi kotipaikkakuntaansa, yhdistystään, treenitovereitaan ja ihan kaikkea, mutta ennen kaikkea Suomea. Näin Suomen itsenäisyyspäivän lähestyessä on pakko todeta, että on se vaan hienoa, että meillä on oma itsenäinen kotimaa, jossa asiat on loppujen lopuksi tosi hyvin!

Palkintojen jaossa pääsimme hurraamaan paitsi hienoa joukkuettamme niin myöskin Oilia ja Zipiä, jotka upeasti haastavalta juoksuisen kisapaikalta kipusivat henkilökohtaiselle hopealle. Aika mielettömän hienoa. Lämpimästi onnea Oili ja Zip sekä toiseksi parhaasta suomalaissijoituksesta vastannut superpari Christa ja Kaaos, jotka niukasti tipahtivat neljännelle sijalle. Hieno päätös maajoukkueuralle kuitenkin, kuten myös Jessicalla ja Macilla sekä Katjalla ja Zenillä! Kaikki muut suomalaiskoirakot yltivät ykköstuloksiin, sekin on aika huimaa!

Lämmin kiitos kuuluu myös Pirkolle, joka toimi joukkueenjohtajanamme tälläkin reissulla. Sekä Petelle ja Sadulle, jotka olivat myös matkassa mukana ja hoitivat monenmoista hommaa meidän joukkuelaisten puolesta. Olette arvokkaita kaikki! <3

Illalla kävimme tietenkin taas kaikki syömässä ydessä ja kippistelemässä hienolle menestyksellemme. 

PM2 Oili ja Zip. Hienoille hävisivät, sillä voiton vei MM1 Miriam ja Casey!

"Tiiättekö näissä palkintojen jaoissa on kiva kaahottaa kentällä muiden
hurratessa, mutta on näissä välillä aika mälsää..."

Sivistynyt Tiuhti.

"Vaikken mää menestynyt kovin hyvin (kuulemma),
niin mää olin silti näääääin taitava (kuulemma)."

Suomen lipun kannattelija!

Kotimatka Heidin kanssa lentokentälle sujui armottoma sumun halki. Kuvasta voi päätellä, että jollain isolla sillalla huristeltiin, mutta muusta ei tiietä! 

Ressaantuneet koirat lentokentän hulinassa Herningissä
odottamassa kotimatkalle pääsyä :)

  

Suuren suuri kiitos yhteistyötahoillemme sekä tietenkin Kennelliitolle, jonka luottamusta saimme nauttia tullessamme valituiksi tälle matkalle tämän hienon joukkueen kanssa! Suuren suuri kiitos kaikille meitä auttaneille ja tukeneille, tunnistatte kyllä itsenne! Erityiskiitos menee kuitenkin kotiin <3 sekä Piialle <3 !

Syystuulia

Loppu kesä ja syksy on ollut kovin kiireistä aikaa. Järjestelin paitsi Valmennusrenkaan leirin niin myös T-teamin leirin syyskuulle ja siinä saikin taas kerrakseen istua näyttöpäätteen edessä kaiken muun pakollisen sähköpostirallin ohella. Niinpä blogi on saanut osakseen melkoisen hiljaista eloa ja oloa. Nyt on useamman vuorokauden pysynyt läppäri visusti kiinni ja olemme koirien kanssa nauttineet aivan ihanista syysilmoista. Parempaa ei voisi syksyltä toivoa kuin pakkasta ja auringon paistetta ja iltamyöhän hulppeita revontulitansseja taivaalla, jotka saa tipan silmäkulmaan. Voi kun koko syksy voisi olla tällaista ja sitten antaa talven jatkua siitä samaan soittoon. Nauttisin kyllä jokaisesta nanosekunnista ruumiini jokaisella solulla :)

Tokon Valmennusrenkaan leiri pidettiin syyskuun alussa Jämillä. Kouluttajana meillä oli viime syksyn tapaan Synnove Mattre Norjasta. Me Tikan kanssa päädyimme hyödyntämään kuunteluoppilasleirin kuunteluoppilaat ja teimme paljon vain kisamaista ja häirittyä suoritusta Synnoven silmien alla. Mitään teknistä emme pohtineet kuin hieman pienryhmissä - erityiskiitos maajoukkuelaisille avusta sekä kaikille muillekin vinkeistä, treeniavusta ja hienosta leiristä!

Leirin ajalle oli luvattu sadetta ja ukkosta, mutta meillä oli onni matkassa tänäkin vuonna emmekä saaneet sadetta osaksemme. Sunnuntaina saimme jo nauttia hieman auringonpaisteestakin :). Renkaan leiri toimi starttina seuraavaan isoon kisaan valmistautumiselle. Pohjoismaiden Mestaruus -kilpailut käydään Tanskan Herningissä loka-marraskuun vaihteessa ja me olemme matkalla sinne samalla Dream Teamillä kuin kesällä Italiaan. Vahvistuksena mukaan lähtee tällä kertaa ensimmäinen varakoirakko eli Hanna-Mari ja Tosi. 

Kerrottakoon myös Valmennusrenkaan toiminnasta sen verran, että sen toiminta siirtyy vuoden vaihteessa Palveluskoiraliiton alle. Mitä se tulee käytännön tasolla vaikuttaamaan, se on vielä hieman epäselvää, mutta kaikki asiat varmasti ratkaevat ajallaan ja on tärkeää muistaa, että kaikki muutos ei ole aina pahasta. Me ihmiset usein vain tuppaamme vastustamaan muutoksia. Kaiken kaikkiaan päädyimme kuitenkin työntämään uusien rengaslaisten hakua lähemmäksi kesää, jotta liiton vaihdoksesta johtuvat muutokset ehditään kaikki selvittää ennen uusien renkaan jäsenten valitsemista.

Muutama viikko Renkaan leirin jälkeen olikin vuorossa T-teamin leiri Jämillä. Leirillä oli jälleen hulppea määrä osallistujia. On ihana järjestää leiri, johon väki haluaa tulla runsain joukoin tapaamaan toisiaan koiramaisen harrastuksen merkeissä. Sää suosi meitä tämänkin viikonlopun ajan ja vettä saatiin niskaan vain muutamien kuurojen muodossa eikä mitenkään häiritsevän paljoa. Hurjasti saatiin täältä takataskuun taas visioita treenaukseen. Kiitos Tainalle järjestelyavuista ja Kiitos Annelle ja Millalle paimennuksen mahdollistamisesta!

Tikkakin pääsi leirillä lampaille, mutta tässä kuva Leestä häkittämässä.

Merkki!

Nina yritti kaapata Tikan merkiltä matkaansa, mutta eipäs onnistunut :)

Jotta ei olisi ongelmia ylimääräisen vapaa-ajan kanssa, olen käynyt kouluttamassa aika paljon. Muutaman jälkipäivän ja sitten tokoa erinäisille kokoonpanoille. On ollut todella hienoa tavata uusia ihmisiä, taitavia ja innokkaita koiranohjaajia sekä hienoa toko-osaamista! Suomen maassa kytee valtavasti potentiaalia koiramaailman harrastajissa ja koiramateriaalissa ja se on kyllä hieno asia. Toivon, että ihmiset osaavat arvostaa itseään, koiriaan, heitä ympäröiviä ihmisiä tukiverkostona sekä sitä, että meillä täällä Suomessa on näin hulppeat mahdollisuudet näihin koiraharrastuksiin.

Oman hulppean askelen otti juuri TamSK, jonka riveissä saimme aloittaa Valmennusryhmän treenit syyskuun lopussa uudessa kerrassaan valtavan suuressa ja hienossa hallissa Niihamaassa. Kyllä meidän kelpaa! Hallissa on viisi tilavaa kenttää ja aivan törkeän hienot lenkitysmaastot ympärillä. Ylpeänä saa kertoa kuuluvansa seuraan, joka on pystynyt tällaiseen! Hyvä TamSK ja tervetuloa vaan ulkopuolisillekin kisaamaan ja treenaamaan näihin hulppeisiin puitteisiin!!! :)

Valmennusryhmä paikkiksissa.

Tikka on voinut hyvin ja treenaillut viime aikoina ahkerasti. Muutaman kerran se on päässyt jäljelle ja lampaillekin nauttien täydellä riemulla :). Kipinän tilanne onkin sitten ollut hieman, tai aika paljonkin, kurjempi viime viikkoina :(. Kipinä on selkeästi muutamia kertoja osoittanut kipua ja huoli siitä on kasvanut. Huoli ja pelko siitä, että joku hermo alkaa jäädä puristuksiin. Niinpä kävimme eläinlääkärissä hakemassa Rimadyl-reseptin. Suuri on ollut huojennus, kun Rimadylin vaste on ollut suorastaan mainio ja Kipinän vointi on kohentunut. Ehkä uskallan hetken hengittää taas ja olla pelkäämättä. Tämä kuitenkin on rajoittanut sitä viimeistä jäljellä olevaa harrastustamme eli peltojälkeä siinä määrin, ettei sitäkään olla nyt sitten uskallettu tehdä. Elämme Kipinän kanssa päivä kerrallaan ja katsomme, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kovasti toivon, että Kipinä pääsisi FH-kokeisiin ensi kaudella. Kipinä olisi ansainnut oikeuden näyttää hienoutensa myös pellolla, mutta tärkeintä ja arvokkainta on se, että se saisi meidän kanssamme elää onnellista ja rentoa elämää vielä vuosikaudet! Se on vain jotain niin käsittämättömän arvokasta minulle arvossa, jota ei voi rahalla tai millään materiaalilla mitata.

Tytöt otti leirivalmistelut melko rennosti :)

Tämä viikko onkin vierähtänyt sitten syysloman merkeissä. PM-kisoihin on aikaa enää muutama viikko, joten treenattu on melko ahkeraan. Tänään on vuorossa lepopäivä eli ulkoilua ja möllöttelyä oikein urakalla. Omat akut ovat edelleen aika tyhjinä, joten ehkäpä tänään niihinkin saataisiin jo hieman virtaa. Tässä loman aikana laumamme pääsi vihdoin kaikki yhden katon alle, kun kilpparitkin muuttivat viimein kotiin. Wiljami sattui olemaan juuri hoidossa ja voi pienen pojan ihmetyksen määrään moisista otuksista :) Kipinänkin mielestä oli aluksi vähän jännää, Tikkaa asia ei liikauttanut mihinkään. Tikka ei vieläkään välitä konnista.

Konnat muuttopuuhissa.

Lämmin Kiitos kuuluu jälleen kerran yhteistyötahoillemme Nutrolin ja Luunhalaaja. Kummankin tuki on kultaakin arvokkaampaa! Niin Tikka aktiivi treenaajana / kisaajana kuin Kipinä selkävaivansa kanssa kaipaa näitä! <3

Vallan meinasi unohtua! Ihana Ipana koira uuden omistajansa Aulin kanssa raivasivat tiensä Satakunnan kennelpiirin nuorten koirien tokorinkiin viime viikonlopun näyttökokeessa. Onnea Auli ja Matti! Koiralla kuitenkin ikää vasta se 9 kuukautta. Huisin hienoa!

Ipa alias Matti.

Olympiastadionilla

TamSKilla on yhteistyösopimus Hau Hau Championin kanssa, mikä johti siihen, että TamSKilaisia oli mukana Hau Haun juhlavuoden tapahtumassa Olympiastadionilla Helsingissä. Myös me Tikan kanssa pääsimme osallistumaan tähän ison areenan humuun - ja Kipinäkin turistina :). TamSKilaisten kanssa olimme laatineet (tai oikeastaan muut laativat, koska minä en ehtinyt laatimiseen muiden kiireiden vuoksi osallistua enkä oikein treeneihinkään :P ) tokoesityksen, joka kesti noin parikymmentä minuuttia.

Aamulla pakattiin auto täyteen ihmisiä, koiria ja tavaroita ja lähdettiin huristelemaan kohti Helsinkiä. Matka taittui mukavasti isolla porukalla ja hyvin mahduttiin kaikki kyytiin. Esitys itsessään meni aikalailla epäonnistuneesti sikäli, ettei ihan onnistunut asiat käsikirjoituksen mukaan. Tikan osalta olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että sellaiset asiat, mitä on keväästä asti jumpattu, alkaa pelittää nyt aika kivasti! Tikka oli ainoa koira, joka ei lähtenyt ensimmäisen koiran kutsulla luoksetulorivistöstä. Se ei myöskään juminut tai mennyt muiden käskyihin kaukoissa vaan teki kaiken kerrasta, joskin teknisesti jäikin tekemistä treeneihin. Ruudun kanssa sille tapahtui joku ihmetys, sillä singahti merkille ihan väärään suuntaan. Korjauksella kuitenkin hienosti löyti ruudun. Tosin toisen kierroksen lähetyskään ei mennyt ihan oppikirjojen mukaisesti, mutta yhdellä käskyllä kuitenkin löytyi tie ruutuun.

Treenit on olleet edelleen varsin vähissä, mutta nyt alkaa sitten aktivoituminen, sillä PM-kilpailuun on enää pari kuukautta aikaa. Lentoliput on plakkarissa, joten nyt on aika alkaa treenata seuraaviin isoihin skaboihimme :) Nyt onkin taas oikein hyvä treenata, kun Tarja kävi halailemassa niin koirien kuin minunkin luut taas järjestykseen!

Kummatäti ja kummapoika suurella areenalla.

Tikan omat huoltojoukot.

TamSKin tokoporukkaa, Tikka siellä viimeisenä piilossa :)

Koirat sai Stadionin reissulta uudet hienot pedit kotiin - kyllä nyt kelpaa nukkua :)

Nipsu arvostaa kuitenkin edelleen kovasti uutta karvamattoa.

Lopuksi vielä linkki esityksen videoon olkaatten hyvät  :)

Paluu arkeen

Melko hieno kesä on takana: MM-kisareissu, Kajaanin reissu, muutto uudelle paikkakunnalle, ystävien kanssa vietetty aika, treenit, uusi koti, uudet kuviot... Olotila on välillä sen tuntuinen kuin olisi herännyt uuteen elämään. Jotenkin kesän koleus ja kosteus eivät ole painaneet mieltäni yhtään. Moni siitä on valitellut halki kesän ja valittelee edelleen, mutta itse en ole ehtinyt juurikaan sääolosuhteita murehtia, kun mielekästä tekemistä on ollut riittävästi täyttämään ajan ja ajatukset - ei me sokerista olla :)

Uusi työ ja arki on pyörähtänyt käyntiin mukavasti. Koirat ovat kotiutuneet siinä missä me ihmisetkin ja kaikki olemme viihtyneet. Metsät on lähellä, koirille löytyy myös uittopaikka kävelymatkan päästä ja asuinalue on rauhallista ja mukavaa. Kyllä meidän kelpaa täällä olla! 

Tikka on ollut aikalailla lomalla koko kesän MM-kisojen jälkeen. Pari viikkoa Torinon reissun jälkeen oli piirinmestaruuskoe tokossa, jonne lähdettiin vain parin treenin voimin isojen kisojen jälkeen. Tikka teki töitä iloisena ja itsevarmana niin kuin aina, vaikka hulinaa oli näissä karkeloissa varsin mukavasti ympärillä. Ihan ei kuitenkaan saavutettu MM-fiilistä, jota voi vain haikeudella muistella ja toivoa saavansa joskus vielä kokea :). Ilman isoa ja yllättävää virhettä zetassa (istuminen seisomiseksi) Tikka teki varsin mukavaa settiä ja olisi kolkutellut mitaleitakin, mutta virheen siivittämänä jäätiin hyvällä ykköstuloksella neljänsiksi tällä kertaa. Olivat muuten Tikan ensimmäiset piirinmestaruuskokeet ikinä! 

Piirinmestaruuksien jälkeen treenimäärät ovat olleet edelleen kovin matalalla tasolla ja treenit melko lyhyitä. Tikka on ansainnut lomailla ja ollut varsin tyytyväinen eloonsa ja oloonsa. On ilo ja onni omistaa kaksi niin tervepäistä koiraa, että niille on loppujen lopuksi ihan sama treenaavatko ne ollenkaan vai eivät, niin ne ovat silti aina yhtä onnellisia eloonsa ja oloonsa <3. Toki kasvatuksellakin on tähän merkityksensä. 

Tällä viikolla on hieman aktivoiduttu treenirintamalla Annen lauman kanssa sekä Valmennusrenkaan treeneissä. Myös huomista Olympiastadionilla suoritettavaa tokonäytöstä varten on kertaalleen käyty treenaamassa. Jännä nähdä, miten Tikka selviytyy osin melko haastavistakin koukeroista Stadionilla hyvin minimaalisella treenillä - joukkoliikkeitä on treenattu vain kerran ja silloinkin vajaalla porukalla. Melkein voisi vähän jännittää jopa :) 

MM-reissun jälkeen saimme ihanalta sponsoriltamme Nutrolinilta postissa taas tuotteita koirille. Myös uusi sponsorisopimus on syntynyt Luunhalaajan kanssa. Lämpimästi suosittelemme sekä Nutrolinia että Luunhalaajaa. Niin vain tänäänkin Kipinä selkäkipuineen päivineen sai kehuja siitä miten napakka sen takapotku edelleen on ravaillessa :) 

Ilo ja onni, että Kipinä kuitenkin pärjää tavan elossa ja olossa edelleen varsin mukavasti ilman kipulääkitystä. Isoin kiitos siitä kuuluu ehdottomasti sponsoreillemme!!! Hieman olemme treenailleet FH-jälkeä varovasti kokeitakin harkiten, mutta Kipinän kanssa elämme nyt ihan rauhassa ja ihan täysin Kipinän kropan ehdoilla. Kipinä on kuitenkin koko ajan todella tyytyväinen ja tyyni vain hengaillessaan mukana matkassa <3

"Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo"

Torinon reissun jälkeen ehdittiin olla kokonaiset kaksi päivää kotona koko sakki, kun taas lähdettiin tyttöjen kanssa reissuun. Pari pivää vierähti nopeasti pyykäten ja purkaen muuttolaatikoita ja ihmetellen uutta elämää ja ulkoilumahdollisuuksia. Ei siis käynyt aika pitkäksi kotonakaan :)

Torstai aamuna sitten pakattiin kimpsut ja kampsut autooni viiden koiran kera ja suunnattiin auton nokka kohti Pielavettä. Kuusi vuotta sitten vein sinne Myytin-pentueesta paimenkoiran Anulle ja vasta nyt saatiin kurvattua uudestaan kyläilemään, tälläkin kertaa hyvin lyhyesti. Vaikka vierailu oli lyhyt, niin se oli mukava - oli ihana nähdä Anu ja koko perhe näiden vuosien jälkeen! Kiitos <3

Saimme ihastella hulppeita laitumia, pieniä karitsoita, ihanaa labbiksen pentua, kauniita varsoja ja jos vaikka mitä! Ihana käydä keskellä toisten arkea, joka on itselle omasta arjesta niin irrallista. Ihana nähdä, että kaikki voi hyvin ja voi veljet sitä yläkertaa ja savupirttiä - kelpaisi minullekin! Hyvin selvittiin myös yöstä käärmeen kanssa samassa huoneessa. Ei ihan itsestään selvä juttu minun kohdallani :)

Ihana ja herkullinen kakku ala Kuopio!

Grillailua leirintäalueella.

Aamulla suunnattiin auton nokka kohti Kuopiota koiratouhujen pariin ja sieltä sitten edelleen kohti Rantasalmea. Kuopiossa ihanat naiset tarjosivat meille aivan järjettömän hyvää gluteenitonta täytekakkua Tikan MM-kisamenestyksen kunniaksi - Kiitos, olette ihania! Noin puoli tiessä Rantasalmelle yövyimme leirintäalueen mökissä. Mökki oli varsin tilava ja mainio, suihku löytyi ihan uutukaisena rantarakennuksesta ja grillikatoksessa korventui ehkä parhaiten grillatut makkarat ikinä, namskis! Meno alueella oli rauhallista, joten saatiin hyvin nukuttuakin.

Aamulla matka jatkui kohti Rantasalmen Putkisaloa. Anne osallistui siellä Tikan siskonlapsi Cassin kanssa paimennuskoulutukseen. Oli huikea olla tilalla, jossa on viitisensataa lammasta! Anne ja Cass pääsivät mm. perinnebiotooppilaitumelle liikuttelemaan lampaita sekä tekemään varsinaisia suunniteltuja paimennusharjoituksia. Lisäksi pääsin seuraamaan, miten he kävivät isolla laitumella, jossa oli oikeasti Suomen mittapuulla aika hulppean suuri lammaskatras. Oli jännittävä seurata sivusta, miten koirat lähtivät kiertämään laumaa ja liikkeistä alkoi näkyä viesti, että "Ei hitto, ei nää lopu ikinä!!!". Ohjaajan tukemina koirat kuitenkin alkoivat liikutella isoa ja jäyhästi liikkuvaa katrasta varsin mallikkaasti. Huikea kokemus koirille ja varmasti myös ohjaajille.

Konkkaronkka Putkisalossa - Kipinä, Tikka, Cass, Voitto ja Lee.

Rantasalmelta otettiin sitten taas hieman pidempi taipale, kun ajoimme yötä vasten Kajaaniin Vuokattiin, josta olimme varanneet majoituksen pariksi yöksi. Minä vähän kouluttelin siellä nuortenkoirien rinkiläisiä ja Anne ulkoilutti hieman koiria sillä välin ;). Vuokatin ruokailut seisovasta pöydistä niin aamulla, lounaalla kuin päivälliselläkin oli muuten aivan jäätävän herkullisia ja aivan käsittämättömän monipuolisia, myös gluteenittomien juttujen osalta. Moninkertainen ähky iski useamman kerran ;)

Koulutettavat olivat varsin innokasta ja taitavaa väkeä. Heitä oli todellakin ilo kouluttaa, kiitos! Myös rotukirjo oli ihailtava!

Itsekin ehdin hieman Vuokatissa nauttia maastoista. No, en tiedä voiko sitä nautinnoksi ihan kutsua, sillä lenkki, jonka teimme kulutti valtavan ajan kilometrimäärään nähden, aiheutti valtavan määrän hikeä sekä jalkoihin maitohappoa. Vedimme varmasti jotain megavaativaa reittiä, koska se meni vaaroja ylös ja alas, ylös ja alas, ylös ja alas, eikä todellakaan mistään loivasta tai helppokulkuisesta kohtaa :o.

Vuokatin huipulla.

Tytöt ja Voitto, vielä on virtaa, kun vasta on kiivetty laskettelurinne ylös.

Tikka ja vähän kuvaa polulta, kuva kyllä vääristää
reittiä paljon iisimmäksi!

Hauska kallio ja Lee.

Lisää tunnelmia reitiltä.

Jotain iisimpiä normaaleja lenkkejä ehdin tuon yhden Möykkylammen turneen lisäksi tehdä ja kerran käytiin pelaamaassa sulkkista Annen kanssa, mutta muuten en ehtinyt itse Vuokatin luonnosta enempää nautiskella. Hieno oli paikka joka tapauksessa! Vuokatista matkamme jatkui sitten maanantai-iltana Hyrynsalmelle Ukkohallaan, jossa meillä oli varattuna majoitus aina perjantaille asti. Jo saapuessamme Ukkohallaan kävi selväksi, että siellä ei ole ruuhkaa vaan saadaan elää kuin ellun kanat miten lystetään :)

Heti tiistaina lähdimme tietenkin "pienelle kävelylle" tempaisemaan 13 km Vorlokin lenkin, jota alkumatkasta vielä laajensimme poikkeammalla pari kilometriä suuntaansa nielaiseen Komulankönkään ihmettelyllä. Hieno, Suomessa kaiketi aika harvinainen, kaksihaarainen Komulanköngäs oli kyllä tuon poikkeaman arvoinen nähtävyys. Jotenkin ei oltu edes ajateltu, että Suomen maasta löytyy noin mahtipontisia putouksia. Aina on tullut ajateltua, että kosket ovat huimin vesi-ilmiö, mitä Suomen maassa voi kohdata. Tässä muutama kuva Komulankönkäältä!

Putouksen isompi haara.

Isompi haara ylhäältä päin.

Könkään pienempi haara on valjastettu
aikanaan myllyyn, joka pönötti yhä paikallaan!

Anne ja koiralaumamme könkäiden välissä.

Vorlokin lenkki oli kyllä niin hiirenhiljainen ihmiselämästä, ettei sitä voi oikein kuvailla. Koski solisi välillä oikealla puolellamme ja jossain vaiheessa sekin sitten katosi seurastamme. Hyttysiä oli jonkin verran ja paikkapaikoin olisi kaivattu reitillä vähän enempi pitkospuita, mutta ne pitkospuut mitä oli, oli kyllä erinomaisen hyväkuntoisia ja suhteellisen tuoreita. Noin puolivälin huiteilla oli laavu, jolla paistoimme makkaraa. Hyttyset katosi nopeasti savun ääreltä, mutta kengät eivät kyllä kuivuneet grillausyrityksistä huolimatta. Laavukin suorastaan lillui vedenpaisumuksen vallassa :).

Keloja oli reiteillä paljon, mutta näin hienoja
kierteisiä keloja vähän harvemmassa!

Soitakin tuntui Kainuun alueella olevan paljon, siis paljon!

Tytöille iski myös makkarannälkä!

Makkaran grillailujen jälkeen jonkin matkan taitettuamme löysimme sitten vihdoin ja viimein Jääkauden jälkeensä jättämän Vorlokin! Olikin aikas vakuuttava rotko paikkapaikoin, vaikkei ehkä kuvat oikeutta teekään tällekään ilmestykselle, ainakaan näin kännykkäversiona.

    

Loppulenkki olikin sitten lähinnä vain metsää ja lisää metsää. Lopulta pururataa Ukkohallan päälle ja sieltä sitten rinnetta alas kenkien litistessä ja tirskuessa veden täyteisinä. Melko kosteaa ja uupunutta oli väki, kun mökille lopulta palasimme huilimaan :)

Naavaa ja kääpää kerrakseen!

Kukka, jota oli paikoin tosi paljon ja jota emme tunnistaneet. Anyone?

Aamusta olimme käyneet Hyrynsalmen keskustassa ruokakaupassa ja hakemassa koirillekin vähän lisää evästä. Rautakaupassa myyjä meille höpisi ummet ja lammet ja tarjosi myrkyllisen vahvat kahvit ja pullat. Vähän toista oli meno noin 2500 asukkaan Hyrynsalmen ydinkeskustassa kuin täällä kotikonnuilla ;)

Seuraavana päivänä päätimme tutkimusten jälkeen suunnata Hossan alueelle, koska siellä olisi tarjolla kalliomaalauksia, joita emme olleet koskaan nähneet. Noh, matkalla iski ahneus ja kurvasimme Hossan tienhaarojen ohitse kohti Kuusamoa! Sata kilometriä sinne tänne ei sen hetkisillä kilometrilukemillla tuntunut enää misssään. Kuusamossa hurautimme Pienelle Karhunkierrokselle. Siellä olikin sitten tarjolla mäkäräisiä, joten vedimme aikamoisen pikataipaleen niitä paeten ;). 12 kilometriä paikkapaikoin melkoisin korkeuseroin ja 2 tuntia 20 minuuttia noin suurin piirtein kului aikaa eli aikamoista haipakkaan ladattiin menemään. Hiki tuli, vaikka itselläni oli vain hihaton paita päällä. Mutta jo vaan oli hieno lenkki!! 

Kaikki koirat (ja minäkin :)) selvisimme riippusilloista hienosti. Kipinä oli ainoa koira, joka oli sitä mieltä, että riippusillat olivat vähän epäilyttäviä, mutta sekin klaarasi niiden läpi jarruttelematta tai lyömättä liinoja kiinni. Hienoa, koska vähän jännitin, että mitäs sitten tehdään, jos joku koirista kieltäytyy ylittämästä riippusiltoja...

Matkalla ajoimme "Hiljainen kansa" -taideteoksen ohitse.

Rippusilta kosken päällä.

Kosken kuohuja.

Reitti kävi aikas korkealla ;).

Joskus kännylläkin saa fiilistä (vahingossa) kuvaan :)

Takaisin ajellessa hurautimme Rukalle, jonka ohi reitti meni. Rukalla pääsikin iloksemme ajamaan hissillä tunturin päälle, joten sinnehän me sitten hurautimme. Siellä oli kyllä kylmä tuuli! Ja pari poroakin oli tiensä sinne laelle tiensä löytäneet, aika urheilijoita! :) Rinnettä alas pääsi kurvailemaan hauskaa kelkkareittiä! :)

Rukalta jatkettiin matkaan takaisin kohti etelää ja Hyrynsalmea. Matkalla kuitenkin otettiin pikainen, josta ei sitten tullutkaan niin pikainen, koukaisu Hossan alueen rajalle Julman Ölkyn alueelle. Siitä samasta paikkaa päästäisiin Hossan kalliomaalauksille, nähtäisiin Jääkauden aikaan saama Julma Ölkky ja sen kalliomaalaus. Ajoimme vitostieltä tietenkin sitä lyhimmän näköistä reittiä sinne Julmalle Ölkylle - se olikin sitten virhe se. Ihan jumalattoman pitkä, oikeasti monta kymmentä kilometriä pitkä, hiekkatietaival halki erämaan. Jos jossain olisi voitu nähdä karhu tai susia, niin siellä! Mutta ei nähty kuin ainoastaan poro emo vasansa kanssa, jotka päättivät kirmailla hyvän matkaa auton edessä, kun eivät jotenkin tajunneet antaa tilaa tai pomppia sivuun vaikka hidastin tai pysähdyin tai tein mitä hyvänsä. Pakko oli sitten lopulta kiihdyttää juoksevien porojen ohi, ja niin nekin sitten rauhoittuivat, hölmöt!

Lopulta saavuttiin Hossan rajalle. Kaksi autoa siellä oli valmistautumassa yöpuulle, muuten tarjolla oli vain hiiren hiljainen metsä. Sinne me tempaisimme. Reipas 4 kilometriä ensin Hossan puolelle katsomaan kalliomaalauksia, jotka näyttivät seuraavalta. Huima ajatella, että esi-isämme ikuisuuksia sitten ovat ne sinne maalanneet ja siellä ne ovat edelleen ihmisten kummasteltavissa, keskellä korpea, keskellä ei mitään! 

Hossan kalliomaalauksia.

Kun kalliomaalaukset oli nähty, palasimme autolle, josta lähdimme vileä Julman Ölkyn laitaa toisen kalliomaalauksen toivossa. Pari kilometriä likemmäs taidettin paahtaa Julman Ölkyn julmia kallioita pitkin hiki otsassa yötä myöden, kunnes luovutimme. Takaisin lähtöpaikkaan tullessa sitten vaivauduimme tutkimaan opasteita, että sinne Julman Ölkyn kalliomaalaukselle pääsee vain veneellä. Noh, nähtiinpäs kuitenkin melkoista luonnon voimaa kallioilla kiipeillessämme - melkoisen hieno mesta! Harmi, että kello oli jo niin paljon, ettei tohdittu kiertää kokonaan Julman Ölkyn ympäri. Ehkä sitten ensi kerralla :)

Torstaina sitten levättiin aamulla vähän pidempään, koska edellinen ilta oli todella venähtänyt. Yhtään huoltsikkaa ei ollut tullessamme auki, niin ei saatu mitään kunnon ruokaakaan eikä mökillä jaksanut enää alkaa kokkailemaan. Aamulla olikin sitten suden nälkä! Päivällä lähdettiin kuitenkin taas liikenteeseen. Menimme lähellä olevaan aarniometsään, jossa oli vain noin 3 kilometrin mittainen polku, minkä kiersimme ja lisäksi kävimme kapuamassa näköalatorniin, joka alueella oli myös.

Sieltä jatkoimme autolla edelleen Paljakan hiihtokeskukselle, josta saimme alueen karttoja kahvilasta ja löysimme sopivan reitin. Ensin kävimme lähellä olevalla pirunkirkolla, jossa kulkureitti oli suljettu. Lappu oli reitin alussa, että kulku kielletty. Me ei osattu siinä kohtaa lukea vaan puikkelehdimme silti reitille. Olihan siellä myrsky sitten hieman riehunut!

Vähän umpinainen reitti.

Jossain siellä pirunkirkolla.

Sen jälkeen suuntasimme Ilveskodalle ja siitä luonnonsuojelualueelle, joka oli taas kerran ilman ristin sielua oleva alue. Ihan keskenämme saimme olla ja mennä ja nuuskia luonnon rauhaa ilman kaukaisintakaan ääntä tai olemusta ihmiselämästä, paitsi tietenkin merkitty polku. Alue oli täysin rauhoitettua, polulta poistuminenkin oli kiellettyä! Urheana ajatuksena oli ollut jatkaa vielä Ilveskallionreitti siihen päälle, mutta tällä kertaa menimme sen verran verkkaisempaa tahtia ja nautiskellen, että ilta alkoi painaa aika pitkälle. Pakko oli rientää takaisin, jotta ehdimme käydä Hyrynsalmella syömässä oikein kunnon annokset.

Soilla kasvoi minikuusia!

Illalla vähän siivoiltiin möksää jo valmiiksi ennen nukkumaan menoa ja suunniteltiin kotiin paluuta. Aamu vierähti mökin siivouksessa, mutta aika hyvissä ajoin pääsimme matkaan. Matkamme suuntasi ensin Puolankaan. Olimme Komulankönkäästä innostuneina googlettaneet Suomen vesiputouksia ja bongasimme, että yksi korkeimmista on Puolangassa oleva Hepoköngäs, jonka korkeudeksi ilmoitettiin jopa 24 metriä. Wau, se pitäisi nähdä, joten kotimatkamme alkaisi sitä kautta! Tässä muutama kuva Hepokönkäältä, jossa oli muuten aika hieno geologinen polku, jossa näkyi mm. vulgaanista kalliota!

Puolangasta hurvittelimme sitten Oulujärven läntistä puolta kohti etelää. Seuraava etappimme oli Kuortaneen urheiluopistolla. Välissä olimme toki stopanneet jaloittelemaan jo koiria hieman ja syömäänkin. Täällä jalkauduimme kuitenkin kunnolla ihmettelemään, että jos Kuortaneen opistolla ei saisi aikaansa kulumaan, niin ei sitten ehkä missään. Siellä oli valtavan pitkä hiekkauimaranta, jonka reunaan menimme uittamaan koiria. Aallokko oli aika huima, mutta vesi tuntui todella lämpimältä, kun hetken kahlasi rannassa! Kännykkäkameralla napsitut kuvat eivät kyllä yksikään oikeastaan onnistuneet.

Ja jotta ei oltaisi liian helpolla päästy, Kuortaneelta suunnistimme vielä tiemme Seitsemisen kansallispuistoon, jossa kävimme kiertämässä Seitsemisen aarniometsän kiertävän lenkin. Teki hyvää jaloitella vielä ennen viimeistä matkataivalta kotiin. Kotiin saavuttiin melko myöhään, mutta ainakin meidän poppoon osalta varsin tyytyväisinä ja onnellisina. Aivan mielettömän hienoa oli tehdä tämä reissun ja vieläpä mitä mainioimmassa seurassa - Kiitos Anne <3

Ei muuta kuin uutta reissua suunnittelemaan ;)