"Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo"

Torinon reissun jälkeen ehdittiin olla kokonaiset kaksi päivää kotona koko sakki, kun taas lähdettiin tyttöjen kanssa reissuun. Pari pivää vierähti nopeasti pyykäten ja purkaen muuttolaatikoita ja ihmetellen uutta elämää ja ulkoilumahdollisuuksia. Ei siis käynyt aika pitkäksi kotonakaan :)

Torstai aamuna sitten pakattiin kimpsut ja kampsut autooni viiden koiran kera ja suunnattiin auton nokka kohti Pielavettä. Kuusi vuotta sitten vein sinne Myytin-pentueesta paimenkoiran Anulle ja vasta nyt saatiin kurvattua uudestaan kyläilemään, tälläkin kertaa hyvin lyhyesti. Vaikka vierailu oli lyhyt, niin se oli mukava - oli ihana nähdä Anu ja koko perhe näiden vuosien jälkeen! Kiitos <3

Saimme ihastella hulppeita laitumia, pieniä karitsoita, ihanaa labbiksen pentua, kauniita varsoja ja jos vaikka mitä! Ihana käydä keskellä toisten arkea, joka on itselle omasta arjesta niin irrallista. Ihana nähdä, että kaikki voi hyvin ja voi veljet sitä yläkertaa ja savupirttiä - kelpaisi minullekin! Hyvin selvittiin myös yöstä käärmeen kanssa samassa huoneessa. Ei ihan itsestään selvä juttu minun kohdallani :)

Ihana ja herkullinen kakku ala Kuopio!

Grillailua leirintäalueella.

Aamulla suunnattiin auton nokka kohti Kuopiota koiratouhujen pariin ja sieltä sitten edelleen kohti Rantasalmea. Kuopiossa ihanat naiset tarjosivat meille aivan järjettömän hyvää gluteenitonta täytekakkua Tikan MM-kisamenestyksen kunniaksi - Kiitos, olette ihania! Noin puoli tiessä Rantasalmelle yövyimme leirintäalueen mökissä. Mökki oli varsin tilava ja mainio, suihku löytyi ihan uutukaisena rantarakennuksesta ja grillikatoksessa korventui ehkä parhaiten grillatut makkarat ikinä, namskis! Meno alueella oli rauhallista, joten saatiin hyvin nukuttuakin.

Aamulla matka jatkui kohti Rantasalmen Putkisaloa. Anne osallistui siellä Tikan siskonlapsi Cassin kanssa paimennuskoulutukseen. Oli huikea olla tilalla, jossa on viitisensataa lammasta! Anne ja Cass pääsivät mm. perinnebiotooppilaitumelle liikuttelemaan lampaita sekä tekemään varsinaisia suunniteltuja paimennusharjoituksia. Lisäksi pääsin seuraamaan, miten he kävivät isolla laitumella, jossa oli oikeasti Suomen mittapuulla aika hulppean suuri lammaskatras. Oli jännittävä seurata sivusta, miten koirat lähtivät kiertämään laumaa ja liikkeistä alkoi näkyä viesti, että "Ei hitto, ei nää lopu ikinä!!!". Ohjaajan tukemina koirat kuitenkin alkoivat liikutella isoa ja jäyhästi liikkuvaa katrasta varsin mallikkaasti. Huikea kokemus koirille ja varmasti myös ohjaajille.

Konkkaronkka Putkisalossa - Kipinä, Tikka, Cass, Voitto ja Lee.

Rantasalmelta otettiin sitten taas hieman pidempi taipale, kun ajoimme yötä vasten Kajaaniin Vuokattiin, josta olimme varanneet majoituksen pariksi yöksi. Minä vähän kouluttelin siellä nuortenkoirien rinkiläisiä ja Anne ulkoilutti hieman koiria sillä välin ;). Vuokatin ruokailut seisovasta pöydistä niin aamulla, lounaalla kuin päivälliselläkin oli muuten aivan jäätävän herkullisia ja aivan käsittämättömän monipuolisia, myös gluteenittomien juttujen osalta. Moninkertainen ähky iski useamman kerran ;)

Koulutettavat olivat varsin innokasta ja taitavaa väkeä. Heitä oli todellakin ilo kouluttaa, kiitos! Myös rotukirjo oli ihailtava!

Itsekin ehdin hieman Vuokatissa nauttia maastoista. No, en tiedä voiko sitä nautinnoksi ihan kutsua, sillä lenkki, jonka teimme kulutti valtavan ajan kilometrimäärään nähden, aiheutti valtavan määrän hikeä sekä jalkoihin maitohappoa. Vedimme varmasti jotain megavaativaa reittiä, koska se meni vaaroja ylös ja alas, ylös ja alas, ylös ja alas, eikä todellakaan mistään loivasta tai helppokulkuisesta kohtaa :o.

Vuokatin huipulla.

Tytöt ja Voitto, vielä on virtaa, kun vasta on kiivetty laskettelurinne ylös.

Tikka ja vähän kuvaa polulta, kuva kyllä vääristää
reittiä paljon iisimmäksi!

Hauska kallio ja Lee.

Lisää tunnelmia reitiltä.

Jotain iisimpiä normaaleja lenkkejä ehdin tuon yhden Möykkylammen turneen lisäksi tehdä ja kerran käytiin pelaamaassa sulkkista Annen kanssa, mutta muuten en ehtinyt itse Vuokatin luonnosta enempää nautiskella. Hieno oli paikka joka tapauksessa! Vuokatista matkamme jatkui sitten maanantai-iltana Hyrynsalmelle Ukkohallaan, jossa meillä oli varattuna majoitus aina perjantaille asti. Jo saapuessamme Ukkohallaan kävi selväksi, että siellä ei ole ruuhkaa vaan saadaan elää kuin ellun kanat miten lystetään :)

Heti tiistaina lähdimme tietenkin "pienelle kävelylle" tempaisemaan 13 km Vorlokin lenkin, jota alkumatkasta vielä laajensimme poikkeammalla pari kilometriä suuntaansa nielaiseen Komulankönkään ihmettelyllä. Hieno, Suomessa kaiketi aika harvinainen, kaksihaarainen Komulanköngäs oli kyllä tuon poikkeaman arvoinen nähtävyys. Jotenkin ei oltu edes ajateltu, että Suomen maasta löytyy noin mahtipontisia putouksia. Aina on tullut ajateltua, että kosket ovat huimin vesi-ilmiö, mitä Suomen maassa voi kohdata. Tässä muutama kuva Komulankönkäältä!

Putouksen isompi haara.

Isompi haara ylhäältä päin.

Könkään pienempi haara on valjastettu
aikanaan myllyyn, joka pönötti yhä paikallaan!

Anne ja koiralaumamme könkäiden välissä.

Vorlokin lenkki oli kyllä niin hiirenhiljainen ihmiselämästä, ettei sitä voi oikein kuvailla. Koski solisi välillä oikealla puolellamme ja jossain vaiheessa sekin sitten katosi seurastamme. Hyttysiä oli jonkin verran ja paikkapaikoin olisi kaivattu reitillä vähän enempi pitkospuita, mutta ne pitkospuut mitä oli, oli kyllä erinomaisen hyväkuntoisia ja suhteellisen tuoreita. Noin puolivälin huiteilla oli laavu, jolla paistoimme makkaraa. Hyttyset katosi nopeasti savun ääreltä, mutta kengät eivät kyllä kuivuneet grillausyrityksistä huolimatta. Laavukin suorastaan lillui vedenpaisumuksen vallassa :).

Keloja oli reiteillä paljon, mutta näin hienoja
kierteisiä keloja vähän harvemmassa!

Soitakin tuntui Kainuun alueella olevan paljon, siis paljon!

Tytöille iski myös makkarannälkä!

Makkaran grillailujen jälkeen jonkin matkan taitettuamme löysimme sitten vihdoin ja viimein Jääkauden jälkeensä jättämän Vorlokin! Olikin aikas vakuuttava rotko paikkapaikoin, vaikkei ehkä kuvat oikeutta teekään tällekään ilmestykselle, ainakaan näin kännykkäversiona.

    

Loppulenkki olikin sitten lähinnä vain metsää ja lisää metsää. Lopulta pururataa Ukkohallan päälle ja sieltä sitten rinnetta alas kenkien litistessä ja tirskuessa veden täyteisinä. Melko kosteaa ja uupunutta oli väki, kun mökille lopulta palasimme huilimaan :)

Naavaa ja kääpää kerrakseen!

Kukka, jota oli paikoin tosi paljon ja jota emme tunnistaneet. Anyone?

Aamusta olimme käyneet Hyrynsalmen keskustassa ruokakaupassa ja hakemassa koirillekin vähän lisää evästä. Rautakaupassa myyjä meille höpisi ummet ja lammet ja tarjosi myrkyllisen vahvat kahvit ja pullat. Vähän toista oli meno noin 2500 asukkaan Hyrynsalmen ydinkeskustassa kuin täällä kotikonnuilla ;)

Seuraavana päivänä päätimme tutkimusten jälkeen suunnata Hossan alueelle, koska siellä olisi tarjolla kalliomaalauksia, joita emme olleet koskaan nähneet. Noh, matkalla iski ahneus ja kurvasimme Hossan tienhaarojen ohitse kohti Kuusamoa! Sata kilometriä sinne tänne ei sen hetkisillä kilometrilukemillla tuntunut enää misssään. Kuusamossa hurautimme Pienelle Karhunkierrokselle. Siellä olikin sitten tarjolla mäkäräisiä, joten vedimme aikamoisen pikataipaleen niitä paeten ;). 12 kilometriä paikkapaikoin melkoisin korkeuseroin ja 2 tuntia 20 minuuttia noin suurin piirtein kului aikaa eli aikamoista haipakkaan ladattiin menemään. Hiki tuli, vaikka itselläni oli vain hihaton paita päällä. Mutta jo vaan oli hieno lenkki!! 

Kaikki koirat (ja minäkin :)) selvisimme riippusilloista hienosti. Kipinä oli ainoa koira, joka oli sitä mieltä, että riippusillat olivat vähän epäilyttäviä, mutta sekin klaarasi niiden läpi jarruttelematta tai lyömättä liinoja kiinni. Hienoa, koska vähän jännitin, että mitäs sitten tehdään, jos joku koirista kieltäytyy ylittämästä riippusiltoja...

Matkalla ajoimme "Hiljainen kansa" -taideteoksen ohitse.

Rippusilta kosken päällä.

Kosken kuohuja.

Reitti kävi aikas korkealla ;).

Joskus kännylläkin saa fiilistä (vahingossa) kuvaan :)

Takaisin ajellessa hurautimme Rukalle, jonka ohi reitti meni. Rukalla pääsikin iloksemme ajamaan hissillä tunturin päälle, joten sinnehän me sitten hurautimme. Siellä oli kyllä kylmä tuuli! Ja pari poroakin oli tiensä sinne laelle tiensä löytäneet, aika urheilijoita! :) Rinnettä alas pääsi kurvailemaan hauskaa kelkkareittiä! :)

Rukalta jatkettiin matkaan takaisin kohti etelää ja Hyrynsalmea. Matkalla kuitenkin otettiin pikainen, josta ei sitten tullutkaan niin pikainen, koukaisu Hossan alueen rajalle Julman Ölkyn alueelle. Siitä samasta paikkaa päästäisiin Hossan kalliomaalauksille, nähtäisiin Jääkauden aikaan saama Julma Ölkky ja sen kalliomaalaus. Ajoimme vitostieltä tietenkin sitä lyhimmän näköistä reittiä sinne Julmalle Ölkylle - se olikin sitten virhe se. Ihan jumalattoman pitkä, oikeasti monta kymmentä kilometriä pitkä, hiekkatietaival halki erämaan. Jos jossain olisi voitu nähdä karhu tai susia, niin siellä! Mutta ei nähty kuin ainoastaan poro emo vasansa kanssa, jotka päättivät kirmailla hyvän matkaa auton edessä, kun eivät jotenkin tajunneet antaa tilaa tai pomppia sivuun vaikka hidastin tai pysähdyin tai tein mitä hyvänsä. Pakko oli sitten lopulta kiihdyttää juoksevien porojen ohi, ja niin nekin sitten rauhoittuivat, hölmöt!

Lopulta saavuttiin Hossan rajalle. Kaksi autoa siellä oli valmistautumassa yöpuulle, muuten tarjolla oli vain hiiren hiljainen metsä. Sinne me tempaisimme. Reipas 4 kilometriä ensin Hossan puolelle katsomaan kalliomaalauksia, jotka näyttivät seuraavalta. Huima ajatella, että esi-isämme ikuisuuksia sitten ovat ne sinne maalanneet ja siellä ne ovat edelleen ihmisten kummasteltavissa, keskellä korpea, keskellä ei mitään! 

Hossan kalliomaalauksia.

Kun kalliomaalaukset oli nähty, palasimme autolle, josta lähdimme vileä Julman Ölkyn laitaa toisen kalliomaalauksen toivossa. Pari kilometriä likemmäs taidettin paahtaa Julman Ölkyn julmia kallioita pitkin hiki otsassa yötä myöden, kunnes luovutimme. Takaisin lähtöpaikkaan tullessa sitten vaivauduimme tutkimaan opasteita, että sinne Julman Ölkyn kalliomaalaukselle pääsee vain veneellä. Noh, nähtiinpäs kuitenkin melkoista luonnon voimaa kallioilla kiipeillessämme - melkoisen hieno mesta! Harmi, että kello oli jo niin paljon, ettei tohdittu kiertää kokonaan Julman Ölkyn ympäri. Ehkä sitten ensi kerralla :)

Torstaina sitten levättiin aamulla vähän pidempään, koska edellinen ilta oli todella venähtänyt. Yhtään huoltsikkaa ei ollut tullessamme auki, niin ei saatu mitään kunnon ruokaakaan eikä mökillä jaksanut enää alkaa kokkailemaan. Aamulla olikin sitten suden nälkä! Päivällä lähdettiin kuitenkin taas liikenteeseen. Menimme lähellä olevaan aarniometsään, jossa oli vain noin 3 kilometrin mittainen polku, minkä kiersimme ja lisäksi kävimme kapuamassa näköalatorniin, joka alueella oli myös.

Sieltä jatkoimme autolla edelleen Paljakan hiihtokeskukselle, josta saimme alueen karttoja kahvilasta ja löysimme sopivan reitin. Ensin kävimme lähellä olevalla pirunkirkolla, jossa kulkureitti oli suljettu. Lappu oli reitin alussa, että kulku kielletty. Me ei osattu siinä kohtaa lukea vaan puikkelehdimme silti reitille. Olihan siellä myrsky sitten hieman riehunut!

Vähän umpinainen reitti.

Jossain siellä pirunkirkolla.

Sen jälkeen suuntasimme Ilveskodalle ja siitä luonnonsuojelualueelle, joka oli taas kerran ilman ristin sielua oleva alue. Ihan keskenämme saimme olla ja mennä ja nuuskia luonnon rauhaa ilman kaukaisintakaan ääntä tai olemusta ihmiselämästä, paitsi tietenkin merkitty polku. Alue oli täysin rauhoitettua, polulta poistuminenkin oli kiellettyä! Urheana ajatuksena oli ollut jatkaa vielä Ilveskallionreitti siihen päälle, mutta tällä kertaa menimme sen verran verkkaisempaa tahtia ja nautiskellen, että ilta alkoi painaa aika pitkälle. Pakko oli rientää takaisin, jotta ehdimme käydä Hyrynsalmella syömässä oikein kunnon annokset.

Soilla kasvoi minikuusia!

Illalla vähän siivoiltiin möksää jo valmiiksi ennen nukkumaan menoa ja suunniteltiin kotiin paluuta. Aamu vierähti mökin siivouksessa, mutta aika hyvissä ajoin pääsimme matkaan. Matkamme suuntasi ensin Puolankaan. Olimme Komulankönkäästä innostuneina googlettaneet Suomen vesiputouksia ja bongasimme, että yksi korkeimmista on Puolangassa oleva Hepoköngäs, jonka korkeudeksi ilmoitettiin jopa 24 metriä. Wau, se pitäisi nähdä, joten kotimatkamme alkaisi sitä kautta! Tässä muutama kuva Hepokönkäältä, jossa oli muuten aika hieno geologinen polku, jossa näkyi mm. vulgaanista kalliota!

Puolangasta hurvittelimme sitten Oulujärven läntistä puolta kohti etelää. Seuraava etappimme oli Kuortaneen urheiluopistolla. Välissä olimme toki stopanneet jaloittelemaan jo koiria hieman ja syömäänkin. Täällä jalkauduimme kuitenkin kunnolla ihmettelemään, että jos Kuortaneen opistolla ei saisi aikaansa kulumaan, niin ei sitten ehkä missään. Siellä oli valtavan pitkä hiekkauimaranta, jonka reunaan menimme uittamaan koiria. Aallokko oli aika huima, mutta vesi tuntui todella lämpimältä, kun hetken kahlasi rannassa! Kännykkäkameralla napsitut kuvat eivät kyllä yksikään oikeastaan onnistuneet.

Ja jotta ei oltaisi liian helpolla päästy, Kuortaneelta suunnistimme vielä tiemme Seitsemisen kansallispuistoon, jossa kävimme kiertämässä Seitsemisen aarniometsän kiertävän lenkin. Teki hyvää jaloitella vielä ennen viimeistä matkataivalta kotiin. Kotiin saavuttiin melko myöhään, mutta ainakin meidän poppoon osalta varsin tyytyväisinä ja onnellisina. Aivan mielettömän hienoa oli tehdä tämä reissun ja vieläpä mitä mainioimmassa seurassa - Kiitos Anne <3

Ei muuta kuin uutta reissua suunnittelemaan ;)