Tikan, Hipun ja Blackien blogi: Tikan kuulumisia

Tikka on edelleen loputtomalla sairaslomallaan pentuprojektin jäljiltä. Sitä on hoidettu monella eri hoitomuodolla osaavien ihmisten toimesta, mutta kukaan ei ole saavuttanut näkymää siihen, missä meillä lopulta on ongelmien ydin. Tuoreinpana tietona meillä on MRI-kuvaus, joka oli täysin priimaa - Tikan selässä ei ole mitään vikaa. Ei ole välilevy ongelmia tms. Myöskään neurologisia vaivoja ei ole eli asentotunnot jne. toimivat. Silti koira on kropaltaan huonossa jamassa. Nyt rampataan akupunktiossa ja ensi maanantaina käydään tsekkaamassa Kotin Tanjan mielipide. Eilen Tarja (Luunhalaaja) tsekkasi Tikkaa ja kroppa on mennyt parempaan vaikka edelleen joudutaan liikkumaan säästöliekillä. Lihaskunto on vain muisto kaukana menneisyydessä.

Suurin toive onkin, että lähiviikkoina pääsisimme vihdoin aloittamaan oikeasti kuntoutuksen. Tähän mennessä se on ollut mahdotonta, koska koiran kunto ei ole yksinkertaisesti sallinut rasitustason nostoa. Surullista. Silti olen toiveikas. Jos omistaa noin hienon koiran, niin oikeesti - ei sen elämä voi tällaiseen rampautumiseen päättyä! Jos jotain positiivista haluaa tässä pitkässä saikussa nähdä, niin Tikka on osoittanut olevansa järjettömän hieno koira. Olen sen toki tiennyt iät ja ajat, mutta nyt kunnioitus sitä kohtaan on niin suuri, että itku tulee ajatuksestakin. Koira on käytännössä kuusi kuukautta vain lojunut, syönyt, kävellyt ja ravannut ja mitä se ilmentää? Se vain on. Se ei hötkyile, ei säädä, ei sählää. Se ei valita eikä aiheuta ongelmia. Se vain on. Sen pää on niin raudan luja ja tasapainoinen, etten voi kuin päivä päivältä ihmetellä enemmän. Jos se saisi luvan treenata, niin tiedän, että nanosekunnissa se olisi edelleen valmis antamaan jokaisen ruumiinsa solun työlle - työkoiran sydän sykkii sen sisällä suurena, vaikka ei ole ikuisuuksiin työtehtävistä kuullutkaan.

Lapsoset puolestaan ovat hienoja, sen mitä olen niitä nähnyt ja niistä kuullut. Vilkkaita ja iloisia, sosiaalisia kavereita. Kaikki tekevät edelleenkiin mielellään töitä ohjaajan kanssa ja keskittyvät varsin mainiosti työskentelyyn. Leikki ja namit maittavat. Terävyyttä on ja se on ehkä se suurin haaste ollutkin, mutta Joannan kerrottua, että Taffilla pöhkinät päättyivät aikanaan noin vuoden iässä kuin seinään, luotan, että näin käy pennuillakin, kun varttuvat. Vaikuttavat kuitenkin kovin järkeviltä ja täyspäisiltä noin muuten. Ihana seurata niiden kasvua ja kehitystä taitavien ohjaajien opastuksessa <3 Osa on reagoinut jonkin verran joihinkin ääniin, mutta toisaalta ovat vielä kovin pieniä...