Kesämatka tuntureille

Annen kanssa on viime kesän Kainuun reissusta asti haaveiltu uudesta vaeltelureissusta Lappiin, tällä kertaa oikeasti tuntureille asti. Niinpä vuokrasimme sitä varten mökin Leviltä - kumpikaan aluetta sen paremmin tuntematta tai mitään etukäteen suunnittelematta. Tuumimme, että kyllähän sieltä väkisinkin täytyy maastoon päästä. Reissu alkoi lauantaina aamupäivällä, kun pakkasimme autoon kuusi koiraa, itsemme ja matkakamppeet. Onneksi on kätevä isäntä, joka rakensi hienon veräjän ennen reissua autooni. Maalausta vailla vain vielä!

Häkin päälle mahtuu kätevästi isokin määrä tavaraa :)

Alkumatkan päämäärä oli Laukaassa, jonne olin sunnuntaille sopinut toko-koulutuksen. Laukaaseen seikkailimme kuitekin Helvetinjärven kansallispuiston kautta. Siinä olikin sitten ensimmäiset ihmeteltävät, kun siellä oli villisikoja ja strutseja. Ei ihan sellaisia ajateltu tapaavamme suomalaisessa kansallispuistossa, mutta tulipa nähtyä! Melkoisen kookkaita otuksia ovat strutsit! Ei kyllä tee mieli tepastella sellaista vastaan missään ja suututtaa, voi käydä aika kehnosti. Helvetinjärvellä ei päästy kuin 5-6 km lenkki. Loput olisi siihen kohtaan olleet liian pitkiä. Pääsimme kuitenkin näkemään hienon kalliopaikan, jota valtaosa väestä varmasti käykin ko. luonnonpuistossa ihastelemassa. On se vaan hurjaa ajatella, millainen jäämassa näitä meidän maastoja on mallaillut tuollaisiksi ikuisuuksia sitten, huh!

Meidän huippujengi: Hippu, Kipinä, Tikka, Cass, Lee ja Voitto.

Laukaassa Anna ystävällisesti majoitti meidän koko revohkan mukavasti ja pääsimme mukavan pitkälle iltalenkillekin vielä isolla porukalla. Hippukin joutui heti opiskelemaan, että japaninpystykorvia ei kannata ärsyttää. Nätisti se sai opastusta asiaan Annan koirilta. Koulutuspäivä sunnuntaina kului siivillä ihanassa auringon paisteessa tämän vuoden SM-kisanurmilla. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että olisin päässyt siinä samalla Tikan kanssa treenaamaan SM-kentälle, mutta enhän sitten päässyt.

Laukaan koulutuksen päätyttyä pakkasimme taas kaiken autoon ja jatkoimme matkaamme kohti kutsuvaa pohjoista. Pääsimme Ylitornioon asti, tai tarkemmin kai Keminmaalle, jossa yövyimme Käpylässä. Yö ei ollut mitenkään viehkeä, kun koirista koko ajan joku sääti jotain, jos ei muuta, niin hakkasi hännällä lattiaa. Sänkykään ei ollut erityisen mukava. Mutta menihän se yö siinä pyöriessä ja hyöriessä sängyn pohjalla. Aamulla saimme Käpylässä aamupalan, jonka voimin lähdettiin ajelemaan Tornionjoen vartta pitkin kohti Leviä. Joen varrella saatiinkin ihastella maisemia enimmäkseen Ruotsin puolelta, kun Suomen puolta ei tienvierus puuston takia juurikaan näkynyt. Reittivalinta oli kuitenkin varsin oiva!

Kelloja

ABC Ylitornion ravitseva (?) gluteeniton hampurilainen...

Väsynyt Hippana.

Napapiirin sankarit Anne ja Hippu!

Matkalla teimme ensimmäisen pienen kävelyetapin Lapin luontoon pysähtymällä Teurajärven pitkospuureitille, jota tempaisimme reippaaseen tahtiin viitisen kilometriä. Siellä näimme myös ensimmäisen vähän harvinaisemman eläimen, kun kärppä oli tehnyt pesäkolonsa aivan pitkospuiden viereen ja oli varsin urheana kaikella suurella koollaan häätämässä meitä koirinemme hänen pesäänsä uhkaamasta. Melkoinen sisupussi, joka onnistui häätöurakassaan :)  Teurajärven alue oli itsessään hienoa suoaluetta. Siellä olisi voinut saapastella pidempäänkin, mutta huonokäytöksisen Hipun kanssa pitkospuut eivät olleet erityisen herkkua tässä kohtaa reissua.

Matkalla ajoimme myös Ylläksen ohitse, jonka rinteiden juurella kävimme piipahtamassa. Ylläs oli loppu viimein paljonkin hiljaisemman oloinen paikka kuin mitä Levikeskus oli. Ylläksellä emme kuitenkaan malttaneet rantautua, sillä halusimme päästä määränpäähämme! Viime vuodesta viisastuneina kävimme Kittilässä kaupassa, sillä Hyrynsalmella ei todellakaan ollut mitään auki ja tarjolla viime vuonna. No, tänä vuonna tämä oli hätävarjelun liioittelua, sillä Levillä oli pari kolmekin ruokakauppaa ja useampi ravintolakin olisi ollut auki. Olimme kuitenkin varmistaneet selustamme :)

Ylläs

RTV:n mökki oli mukavan tilava ja viihtyisä. Mahduimme sinne mainiosti. Väkeä olisi mahtunut itseasiassa enempikin mökkeilemään. Sijainti oli kaikin puolin meille mukava, kun ei ollut keskuksen hulinassa vaan aavistuksen sivummalla, mutta vain joitakin kilometrejä.

Jo ensimmäisenä päivänä maanantaina halusimme päästä maastoon, kun sitä varten sinne asti oltiin ajettu. Niinpä onnistuimme hotellilta löytämään pienen kartan reiteistä ja sen turvin suunnistamaan Levin vieressä kohoavalle Kätkätunturille. Siitä tulikin plakkariin jalkaisin heti reilu 13 kilometriä. Kätkä oli varsin hieno! Ikävämpää oli se, että jouduin hiki hatussa kanniskelemaan Tikkaa jokusen hikisen ylämäen, kun oli liian jyrkkiä mäkiä sen tämän hetkiselle kunnolle. Huhheijaa, koskahan olisi viimeksi niin hiki ollut. Tikan paino on kuitenkin pentujen jäljiltä, kun ei olla normi liikuntaa voitu harjoitta, sen 19 kiloa, hieman päälle. Oli kuitenkin sen arvoista hikoilua, sillä Kätkän päältä oli varsin mukavat maisemat ja päästiin tuntureista vähän alkumakuun.

Maisemia rinteiltä. 

Kipinä Kätkällä <3

Tikka Kätkällä <3

Laavu häämöttää.

Laavun ruokapöydän tunnelmia.

Seuraavana päivänä suunnistimme autolla Pallas-Ylläs -tunturien kansallispuistoon. Vitsit miten hienoa maisemaa! Sielä lähdimme aina hinkuamaani Hetta-Pallas -vaellusreittiä (55 km) kohti Hettaa Pallaksen luontokeskukselta. Kiva oli käydä tuossa luontokeskuksella. Ostimme sieltä alueen kartankin reppuun. Tarvoimme tuntureissa aina Rihmakurun kodalle saakka. Hikisinä ja nälkäisinä siellä koitti sitten karvas pettymys, kun tulitikut oli lipsahtaneet Annen vyölaukun taskusta matkalle jonnekin tunturiin. Makkara olisi todellakin maistunut siinä kohtaa, mutta ei auttanut itku markkinoilla. Meillä oli onneksi mukana banaanit ja pähkinöitä. Minä tankkasin juomapulloni rohkeasti tunturipurosta - hyvää vettä oli, ei tullut mitään vatsapöpötyksiä siitä :) Matkaa kertyi noin 20 kilometriä. Tavoitteena oli ollut huiputtaa Taivaskero, jolta Olympiatulikin on saatettu matkaan, mutta se jäi välistä, kun tarvottiin "vähän ohi" ja takaisin tullessa Tikkaa ei olisi voinut enää raahata (en olisi jaksanut kantaa siinä  kohtaa) sitä Taivaskerolle. Taivaskero jäi siis hampaan koloon, mutta muuten aivan sairaan hieno mesta silti!

Mennessä näkymiä takaisin Luontokeskukselle päin. 

Tuntureilla kaikki on todellakin miniä!

Anne ja Lee taittavat matkaa.

Huikeita maisemia.

Lumiukon rakentelua :D

Keskiviikkona pyrimme Kätkän kupeesta liikenteeseen, tavoitteena kiertää Pyhätunturi Levillä, mutta se jäi haaveeksi. Löydettiin reitit ja päästiin hyvin matkaan, mutta (taas) ei luettu karttaa riittävän tarkkaan (hyttysten takia ;)). Ja lisäksi, kun en sitten ollut ihan kartalla, kuvittelin ratkaisevassa kohtaa maaston käyvät Tikalle liian haastavaksi, joten kurvattiin liian aikaisin takaisin päin. Reilu 20 kilometrin lenkki kutistui säälittävään, joskin kuumuuden takia jäätävän hikiseen 20,3 kilometriin :D Että olihan sitä siinäkin! Tällä kertaa saatiin kuitenkin tuvassa paistettua makkaraa, kun oli tulitikutkin mukana :)  Tässä kohtaa reissua koiratkin jo oivalsivat, että tupaan kömpiessä kannattaa laittaa makkuriin ja unta kaaliin.

Torstaina kävimme aamusta Kittilän suunnassa tempaisemassa Karhunpolun luontopolun, joka oli 3,5 kilometriä pitkä. Ihan vain metsää, ei mitään ihmeellistä. Reitiltä oli itseasiassa poistettu kaikki opasteetkin. Sen jälkeen Tikka sai jäädä mökille ja me muut hyppäsimme autoon ja suuntasimme Aakenustunturille. Kartasta olimme tsuumailleet reittiä, mitä kiertäisimme, mutta Pallas-Ylläs -kartassa ei ollut etäisyyksiä merkittynä ja netistä löysimme vain jotain viitteitä asiasta. Sinne kuitenkin mentiin! Ei päästy edes esimmäistä rinnettä ylös Totovaaran pirtiltä, kun oli jo aivan kaamea hiki ja piti vaihtaa lyhythihaisiin. Aakenos näytti näkymineen huikean hienolta ja lumoavalta! Laskeuduimme alas ja lähdimme ylittämään isoa suoaluetta pitkospuita pitkin. Sillä pitkospuupätkällä opimme mm. sen, että Suomessakin on lihansyöjäkasveja ja että ei tarvitse kovin kauas mennä historiassa taaksepäin, kun tuoltakin suolta on jotkut perheet niittäneet karjalleen evästä talveksi.
Pitkospuut päättyivät ja siirryimme metsään. Suo jatkui oikealla puolellamme, kun suunnistimme kohti Pyhäjärveä. Ja se suo jatkui, ja jatkui ja jatkui. Meinasi jo epäusko iskeaä. Opimme päivien saatossa, että tuolla Lapissa ei ole opasteita muuta kuin risteyksissä - välimatka opasteiden välillä voi olla pitkä. Lopulta ne opasteet tulivat. Makkara olisi jo kovin maittanut, mutta taukopaikkaa ei vielä ollut. Halusimme päästä Aakenuksen laelle, joten pieni tauko pähkinöiden ja veden merkeissä ja kapuamaan ylös. Sillä matkalla Hippuakin sitten pääsin kanniskelemaan. Aika paljon painaa 14 kg bordercollielasta niskassa tai repussa, kun maasto on haastava ja nousujohteinen. Tulipahan kuntoultua, ugh!
Kotakin tuli lopulta vastaan ja saatiin makkarat paistettua. Siitä ei autolle sitten ollutkaan enää kuin nelisen kilometriä, mikä oli pieni kiven heittämä siihen astiseen reittiin. Kurjempaa oli, että vesi oli jo loppunut ja oli törkeä jano, kun oli hikoillut niin paljon. Mutta me selvittiin! Ja oli ihan super hieno paikka - suosittelen! Matkaa tältä tunturiturneelta kertyi 23,7 kilometriä Trackerin mukaan eli todellisuudessa kilsoja voi olla jonkin verran enemmänkin, kun olen havainnut, että Tracker on tosi huono tunnistamaan matkaa, jos mennään jyrkkiä nousuja / laskuja.

Taas menossa - Tikka lepäsi tämän päivän. 

Todella hulppea paikka kaikkineen - valtava suo tunturein ympäröimänä.

Seuraava päivä olikin sadepäivä aamusta alkaen ja päätimme viettää sen enemmän levon merkeissä. Aloitimme käymällä gondolilla Levin huipulla - gondolista emme kuitenkaan poistuneet, sillä hirmuinen viima huipulla hakkasi sadetta vaakatasossa. Siitää jatkoimme sadepäivän ajelulle vähän pidemmän kaavan mukaan.
Ajoimme Köngäksen kautta Puljuun. Puljusta jatkoimme paikkaan nimeltä Kalmankaltio, joka on hyvin lähellä Lemmenjoen kansallispuiston rajaa. Olisimme halunneet päästä kansallispuiston alueelle, mutta emme onnistuneet löytämään sinne johtavaa reittiä Kalmankaltiolta. Näimme kuitenkin taas yhden erilaisen näkymän Lapista. Jumalattomasti hienoa hiekkaa, hyvin vaatimaton aluskasvillisuus ja vaivaiskoivu siellä ja toinen täällä. Uskomatonta, miten monta maisemaa voi Lapista tavoittaa!
Kalmankaltiolta suuntasimme sateen säestämänä Enontekiöön, jossa oli Tunturi-Lapin luontokeskus. Sieltä lähti myös Hetta-Pallas -reitti liikkeelle. Vettä satoi, joten passasimme näkötornin ja kävimme vain luontokeskuksessa. Se olikin hieno paikka. Siellä oli ihanan rauhaisa ja hieno näyttelly saamelaisesta kulttuurista, paikallisia käsintehtyjä tuotteita myynnissä ja yksi karttakin sieltä sitten tarttui mukaan ja toinenkin. Minä ostin Inarin alueen kartan silmällä pitäen Lemmenjoen kansallispuistoa ja Anne osti Enontekiön kartan silmällä pitäen Haltin aluetta ;).
Enontekiöltä matka jatkui edelleen Pallaksen kupeeseen, jossa olisi ollut yksi luontopolku nähtäväksi. Emme kuitenkaan lähteneet luontopolulle suoraan vaan mutkien kautta ja kuinkas ollakaan oltiin litimärkiä (Surkeat Haglöfsin goreteksit - ikinä en enää moisia osta!!) ennen kuin saavutettiin luontopolku. Jälkikäteen tutkittiin, että käytiin hyvin lähellä luontopolkua. Mutta niin märkänä sen kiertäminen ei olisi kyllä enää mitenkään napannut. Palasimme takaisin. Kilometrejä kertyi vikkelästi kuitenkin 6,6.

Kalmankaltiolla nähtiin hieman erilaista luontoa.

Viimeisenä päivänä lauantaina oli myös sateista. Mutta viimeistä vietiin, joten pakko oli päästä vielä maastoon. Suuntasimme taas Pallaksen kupeeseen (kyllä, moneen kertaan totesimme, että varasimme mökin väärältä alueelta :)), josta suuntasimme kohti Mustaakeroa. Sinne asti ei ihan menty, kun huonot goret repussa auttaa vielä vähemmän sieltä käsin kuin päällä ollen ;). Kävimme kuitenkin Lommoltunturien ja Mustakeron välisellä tuvalla. Se olikin hieno!! Ikkuna, kamiina, laverit, lämmin.. Päiväkirja kertoi, että siellä on ollut paljon yöpyjiä - joku oli saanut paikan vedestä vatsavaivoja, mutta me emme tankanneet siellä :). Oli hiihtäjää ahkioineen Norjasta asti ja vaikka mitä - huikeaa edes ajatella moista retkeä! Tallustelimme samaa tietä takaisin ja matkalla vastaan tullut, ilmeisesti paikallinen pariskunta, yllytti meidät maistelemaan kuusenkärkkiä ja jutustelivat muitakin mukavia meille. Kilometrejä kertyi noin 12. Siihen jäi sen päivän saldo sateen vuoksi.

Sunnuntai aamuna alkoikin sitten matkan teko kohti kotia, niisk! Liian lyhyt oli yksi viikko näissä maisemissa tässä seurassa! Koska satoi, passasimme suunnitelmamme käydä aamutarpomassa Ylläksellä ja suntasimme Ranuan kautta Ouluun ja etelään. Ranualla sitten päätimme hetken mielijohteesta piipahtaa eläintarhassa, koska se osui suoraan reitillemme. Aurinko paistoi, kun menimme puistoon - ja kuinkas sitten kävikään... Alkoi sataa vettä! Eikä todella ollut sadevaatteita :D No, kastuttiin, taas! Mutta nähtiin käytännössä katsoen melkein kaikki eläimet, koska kaikki köllötteli kiltisti pesissään ja jääkarhut odotti masentuneina lähestyvää ruokintaansa. Oli ihan hauska verryttely matkan varrella!

Koiria jaloteltiin matkan varrella pariinkin otteeseen lyhyemmin. Tyytyväisenä konkkaronkka otti nokosia. Anne katseli padiltani Agilityn SM -finaalia. Hui että oli jännittävää! Moneen kertaan meni kylmän väreet ja nahka oli kananlihalla, kun jännäsin tuttujen puolesta. Risto ja Salla siellä sitten huikeasti pistelivät menemään SM6 sijalle liki 300 maksikoiran joukosta - aika jäätvää menoa! Maksien SM meni malille, vau!

Kotimatka kulki kotikontujen kautta, joten perinteisesti mukaan Juustoportista narskujuustoa ja lähempänä kotia vielä stoppi Tildan pentulaatikolle reilu 3 viikkoisia mäykkytyttöjä paluttelemaan. Jestas ovat suloisia ja tuoksuvat pennelille! <3

KIITOS ANNE - ensi kesää ootellessa!