Tikan, Hipun ja Blackien blogi: Matka Puolaan

Meidät kutsuttiin jo syksyllä kouluttamaan Puolaan tänä heinäkuussa. Ihanat Piia ja Fredde lähtivät meidän mukaan ja koulutimme yhdessä useamman päivän putkeen leirillä. Minulla mukaan lähti Tikka ja Hippu. Kipinä jäi kotiin, koska pitkät automatkat eivät takuulla olisi olleet sille hyvästä.

Minä ajoin autolla Helsinkiin, koska kävin hoidattamassa Tikan vielä just ennen reissuun lähtöä ja Piia ja Fredde huristelivat junan kyydissä perästä. Reissu alkoikin hulppeasti treffaten "isolla kirkolla" - tulipahan sielläkin käytyä!

Lauttamatka vähän ehkä jänskätti mörköjä bongailevan Hipun kanssa. Mutta se ei ollut kyllä mikään ongelma ollenkaan! Hippu on onneksi tosi sujut kaikkien erilaisten tilojen ja pintojen ja paikkojen kanssa. Ainoa mörkö oli portaikosta "maan sisästä" nousevat ihmiset, heh. Takaisin tullessa nekään ei sitten enää olleet mörköjä. Yö olikin sitten vähän rasittava, kun Fredde ja Hippu jonkin verran seilasivat paikkaansa ja minä herään jokaiseen paikan vaihtoon. Lisäksi käytävässä pitkin yötä ramppaavat ihmiset piti koko alkuyön ajalta pöhkiä - eihän meillä ketään kulje missään kotona. No, takaisin tullessa nukuttiin vain lauttamatka, mutta ei kyllä kiinnostanut enää Hippuakaan, että kuka kulkee käytävässä tai on kulkematta vaan kaikki veteli onnellisena hirsiä.

Sitten alkoikin pitkä, pitkä matka. Olimme hieman ulapalla nopeusrajoitusmerkintöjen kanssa. Suomessa on tottunut, että kun jokin rajoitus päättyy, niin melkein aina kerrotaan nopeusrajoituskyltillä, että mikä nopeus seuraavaksi alkaa. Mutta näin ei ollutkaan Baltiassa. Perillä sitten tiedustelimme ja saimme selville, että jos rajoitus tippuu yleisnopeusrajoituksesta, niin se kestää vain seuraavan risteyksen ylitse. Taajamat toki, kuten täälläkin.

Lisäksi tiet olivat isolta osin tosi pieniä ja kapeita. Monet olivaat myös paikka paikoin todella huonossa jamassa kohde maassamme.. Takalisto oli koetuksella, mutta maisemat olivat onnesta isoilta osin varsin kivoja. Osa teistä oli todella upeita, kun tien varret olivat lehtipuumetsikköä ja puut hulppeita peittäen koko tien ts. tie oli kuin lehtipuiden muodostama tunneli, josta taivaasta ei tavoittanut. Oli tosi kaunista. Ainoa kurjuus olikin sitten se, että valtaosa lehmistä ja hevosista oli lieassa. Se tuntui jotenkin kovin armottomalta, kun meillä ne kirmaa isoilla laitumilla valtaosa ja valtoimenaan. Toki, eivätpä nuo näyttäneet osastaan kärsivän, kun ovat siihen alkujaankin tottuneet. Eläinten sopeutumiskyky on kyllä hurja! Kuvia ei juuri napsittu. Muutaman Piia napsi auton kyydistä, eikä tullut otettua varmaan yhtään kuvaa noista upeista lehtipuutunneleista.

Tässä näkee, että puut kasvoi lähellä tietä - Suomessa raivataan aina reunukset!

En ollut myöskään tajunnut sitä, että siellähän oli yöllä pimeää! Vain joitakin viikkoja aiemmin Annen kansssa pohjoisessa katseltiin taivaalla helottavaa aurinkoa keskellä yötä. Puolassa taas oli säkki piemää. Tuli ihan syksyinen fiilis. Lopulta, kaiken takaliston puutumisen, väsymyksen ja odottavan jännityksen äärellä, 7 kilometriä ennen kohdetta, meidät pysäytti poliisi! Voi apua! Eikä se oikein osannut edes englantia, mutta nähtiin, että kyseessä oli puhallusratsia, joten höngin mittariin ja meidät huidottiin jatkamaan matkaa. Tilanne oli jotenkin niin surkuhupaisa, että alkoi naurattaa ihan hysteerisesti enkä voinut ajaa kuin pienen matkan, kun oli pakko pysähtyä tienlaitaan ja nauraa katketakseen kyynelten valuessa silmistä. No, lopulta päästiin päämäärään ja aikalailla suoraan nukkumaan!

Aamulla suunnistimme koirien kanssa riittävän aikaisin ulos, jotta ehtisimme kävelyttää niitä kunnolla. Matkalla olimme tehneet vain joitakin lyhyehköjä jaloitteluita. Yllättäen löysimmekin tiemme heti meren rantaan, kun summamutikassa haahuilimme. Merenranta olikin jotain järjettömän hienoa! Olen pitänyt Yyteriä hienona, mutta kyllähän se kalpeni tuolla. Yyterin hiekka on kuumaa kävellä, mutta Puolassa hiekka oli paljon hienojokoisempaa ja vaaleampaa - sellaista, mitä ehkä etelän rantakohteissa on? Viileällä hienolla hiekalla kävellessä välillä kuului kotoinen ääni - hiekka natisi kenkien alla kuin meillä pakkaslumi talvella! Aika veikeää! Ja meri... Meret vaan ovat niin mahtavia aina ja ikuisesti ja ihan missä tahansa. Voisin viettää tuntikausia kuunnellen niiden pauhua!

Myöhemmin viikolla Magdalena otti meidän koiristamme upeita kuvia rannalla. Tässä teillekin muutama!

Viikko Puolassa oli huikea. Alku viikko oli raskas, kun Tikka alkoi taas ontua, Fredde ja Hippu puolestaan pöhkivät kilpaa. Pari ekaa yötä nukuttiin huonosti eikä oltu oikein kartalla kuvioista. Sitten homma alkoi rullaamaan. Sekopää pennelit asettui, Tikalle tuuppasin lääkkeen ja se lakkasi ontumasta ja me päästiin kartalle siitä, mitä meiltä halutaan ja mitä me halutaan antaa. Sitten se olikin melkoista menoa. Oltiin tosi innoissamme. Ja on ollut mahtava jälkikäteen kuulla, että iskettiin jengiin sellainen inspiraatio treenata, että oksat pois! Huh! Yksi ihminen opetti mm. pivotin yhdessä illassa koiralleen omatoimisesti, kun sitä päivällä katottiin alkuun ja ihan vain sheipattiin koira boksille ja jonkinlaiseen alkuun takapään liikkeen synnyttämisestä. Melkoista!

Saatiin myös lahjuksia. Aivan ihanat mukit ala Pik-pik! Nämä Pik-pik tuotteet on kyllä järjettömän mageita! Leiripinssit, Joannan sponssin kalaherkkunäytteitä sekä Klaudian valmistmat ohjatun kapulat sekä sikamakeet ruutunauhat! Wau!

Kotimatka olikin sitten vähemmän vau. Heh. Lähtökohtaisesti olimme ajatelleet yöpyä to-pe yön matkalla Liettuan / Latvian huudeilla. Sade-ennusteet kuitenkin uhkaili järkyttäviä sateita, jotka saattaisi hankaloittaa kulkuamme Baltiassa ja jopa pääsyä satamaan. Ei sitten uskallettu yöpyä. Lähdettiin torstaina ja ajettiin yhtä soittoa yli kellon ympäri Tallinnaan. Tiet Puolassa oli ihan tukossa. Siellä on kymmenien kilometrien mittaisia tietöitä isoilla teillä, joille meidät ohjattiin, kun kysyttiin mitä reittiä kannattaisi ajaa. Meidän keskinopeus jäi alle 65 km/h koko matkan ajalta, kun saavuimme Tallinnaan. Huh! Yhdet puolen tunnin pakolliset torkut karseassa kaatosateessa otettiin matkalla tien poskessa ja EDiä upposi niin, että aamulla oloni oli aivan järkyttävän horkkainen. En enää ikinä juo tippaakaan EDiä!

Tallinnassa saatiin vihdoin syötävää (gluteenitonta leipää ei saanut mistään, edes Mäkkäristä ei saanut Baltiassa gluteenitonta hampparia eikä haluttu jäädä salaatisyömään keskellä yötä) sekä hieman shoppailua. Lauttaan kun päästiin, ei tarvinnut kysyä, tuliko uni tai huvittiko nukkua. Vintti pimeni sekunnissa. Piia kävi shoppailemassa ja minäkin sinne sitten horjuin - lautta heilui tosi paljon, tuli hieman huono olo, silmät veresti väsymyksestä ja olo oli tunkkainen pitkän matkan jälkeen - mahdoin herättää positiivisia aatoksia kanssa shoppailijoissa :D :D : D

Mutta kaikkineen, ihan törkeän hieno reissu!!!!! Kiitos Joanna & co.

Viikon vaihteessa oltiinkin sitten taas jo uudella turneella, kun oli Tending-leiri Hartolassa. Treeniä en tehnyt paljon - yhden Christan, yhden Jessican kanssa ja yhden OT-ryhmätreenin. Sen sijaan oli mahtavaa nähdä kaikkia ihmisiä, koiria, viettää aikaa, höpistä, oppia. Ja ennen kaikkea nähdä Tikan hieno pesue kaikki paikalla, tässä muutama Maaritin ottama kuva!