Tikan, Hipun ja Blackien blogi: TOKO MM 2018, Ermelo, Hollanti

TOKO MM 2018 käytiin Hollannissa Ermelossa Internationa Hippis Centrumin alueella juhannuksen tienoilla. Reissu sujui Tikan ja minun osalta mukavasti monelta osin ja siitä jäi runsaasti hienoja muistoja ja muisteltavaa. Kokemus oli jälleen kerran mahtava ja uusia ihania tuttavuuksia löytyi tämänkin reissun aikana vanhojen tuttavuuksien lisäksi. Oli ilo ja kunnia päästä toistamiseen edustamaan omaa kotimaataan ja sen huikeaa TOKO osaamista maailmalla mahtavan ja taidokkaan Suomen edustusjoukkueen kanssa!

Huima-poika osti äitilleen Unicorn lelun siivittämään äidin MM-matkaa!
Hippu olisi ehkä tarvinnut oman?

Meidän matkamme alkoi Satun ja Johannan kanssa 19. päivänä kesäkuuta Helsikin-Vantaan lentokentältä käsin. Huojentavaa oli, että Hippu sai jäädä miehen kanssa kotiin eikä joutunut mihinkään hoitoruljanssiin. Saimme myös kotijoukot kyyditsemään meidät kentälle. Yöunet jäivät todella vähiin, sillä Hippu vietti maanantai-illan nesteytyksessä päivystyksessä ja minä istuin pakkaamiseen kaavailemani ajan ja ylitsekin sen tukena. Kaikenlaisten testien ja tutkimusten jälkeen todettiin haiman pikatestin olevan negatiivinen. Tarkemmat tulokset tulivat myöhemmin ja arvot olivat koholla, mutta ei kuitenkaan tulehduslukemissa. Parin viikon jälkeen kontrollissa arvot olivat normalisoituneet ja Hippu on palannut normaaliin arkeen jo. Parin viikon lähes rasvaton ruokavalio tipautti Hipulta kuitenkin aimo määrän lihaksia, kun paino hulahti 15,6 kilosta 15 kiloon eikä Hipulla ollut läskiä, mistä kuihtua. Onneksi nyt on kaikki hyvin ja kyseessä oli ilmeisesti jokin yksittäinen selittämätön tapaus.

Tikan kunnollinen ilta-ja aamulenkki kariutui kuitenkin Hipun sairastelun vuoksi, omat yöunet jäi muutamaan hassuun tuntiin ja reissun lähdettiin aivokuolleena omalta osaltani. Koko reissun ajan varjona kulki myös huoli siitä "Mitä jos Hipulla onkin haimavika? Mitä sen kanssa voisi koskaan tehdä, jotta se pysyisi lähes rasvattomalla ravinnolla elossa ylipäätään? Ei mitään?".

Olimme kentällä hyvissä ajoin, etenkin lennon siirryttyä tunnilla eteenpäin! Olimme ehtineet jo luovuttaa koirat, kun tieto lennon viivästymisestä tuli tekstiviestillä puhelimeen. Saimme onneksi pitää koirat vielä hengailemassa ja käytettyä ne uudestaan ulkonakin. Tikka oli kyllä tohinoissaan jo ehtinyt sukeltaa boksiinsa ja ihan lähdössä liitämään ilmojen halki koti uusia seikkaluja. Hauskaa, että kahdeksan vuotiaalta ei ole vielä into loppumassa reissaamiseen ja seikkaluihin vaan elämänilo ja menohalu kulkevat vahvasti mukana ja Tikka pursuaa elinvoimaa!

Tikka oli jo sujahtanut boksiin odottamaan lähtöä,
kun saimme tiedon lennon myöhästymisestä

Meidän kisavalmistautumisemme ei ollut sujunut suunnitelmien mukaan alkuunkaan, kun ensin oli vastassa murtuneen hampaan poistaminen yllättäen ja siitä seurannut sairausloma. Lisäksi aivan reissun alla Tikan kropan asettamat melko haastavat rajoitteet treenaamiselle ja liikkumiselle, löi treenit poikki pariksi viikoksi ennen reissua. Onni on kokenut ja luotettava kisakumppani <3

Kiitos monien auttavien taojen, saatiin Tikka kuitenkin siihen kuntoon, että pääsimme hyvillä mielillä lähtemään tälle toiselle MM-matkallemme yhdessä nautiskelemaan ja fiilistelemään! Ei voi kuin ihmetellä, miten valtavalla työskentelymoraalilla ja asenteella Tikka on varustettu. Ihailen sitä kyllä täysin estoitta!

Onni on myös siinä, että Tikalla on hyvä kyky antaa vastetta saamilleen hoidoille ja onneksi sillä on takanaan sellainen luottohoitaja kuin Maaria Kaiperla, jonka taikanäpit ulottuvat sinne minne kukaan muu ei ulotu. Hän löytää seurauksille syyt ja psyykkaa siinä ohimennen ohjaajankin mielen. Kiitos kuuluu myös Koiraverstaan Sannalle, joka viimeisenä iltana hoiti minut kuntoon; alkoi keho taas toimia ja happi pääsi keuhkoihin asti - pitkälle sitä itsekin porskuttaa keho todella huonossa kunnossa! Hoitoon tuli mentyä vasta, kun käsi toista viikkoa alkoi oireilla väillä tunnottomuutta jonkun hermon joutuessa puristuksiin.

Tavoitteemme oli ehtiä tiistaina merenrannalle käymään koirien kanssa, mutta ilmatäyteisen lentomatkan jälkeen meillä kului aikaa lentokentällä likimain kolmisen tuntia! Ensin odotimme pitkään matkalaukkuja ja sen jälkeen koiria pitkän tovin lisää. Lopulta vuokra-auton saamiseenkin kului hyvä tovi aikaa. Ensimmäistä kertaa Tikka vaikutti lennon jälkeen hieman levottomalta ja olin siitä huolissani. Lentokentän tekijä saapui, riuhtaisi koirien boksit hissistä ja katosi samaa tahtia matkoihinsa. Ystävällisyydestä ja boksien miellyttävästä kohtelusta ei ollut tietoakaan. Jotenkin tuli olo, että mitenköhän bokseja on mahdettu roimia.. Onneksi koirat olivat kuitenkin pääpiirteissään kunnossa ja Tikkakin tasaantui nopeasti.

Vuokra-automme oli mahtavan tilava farkku, jonne saatiin kumpikin koira bokseissaan ja lisäksi matkalaukutkin mahtuivat sujuvasti kyytiin. Ihan loistava! Liikenne oli rauhallista ja matka taittui mukavasti. Pysädyimme huoltoasemalle ottamaan hieman evästä ja saimme ihmetellä monikaistaisten teiden lisäksi parinkymmenen tankkauspisteen huoltoasemaa. Vähän oli taas maailma suurempi kuin lintukoto.

Kaupungin jälkeen mamisema muuttui melko nopeasti maaseutumaiseksi alangoksi. Somaa ja kaunista maalaisidylliä oli myös pienissä kylissä, joissa kivitalot olivat kaikki kauniita ja jokaisen talon pihan puutarha oli viimeisen päälle viivoittimen kanssa laitettu kauniiksi. Siellä ei ollut yhtä ainutta pihhaa, jossa puskat olisivat rehottaneet, nurmi ollut pitkää tai mikään ollut epäsiistiä. Erittäin sievää ja kaunista kaikkialla! Harmillisesti aika ei riittänyt siellä tallustelemaan ja kuvaamaan paikkoja.

Meidän majoituspaikkamme oli suuri lomakylä Rabbit Hills Landalissa. Kisapaikalle oli matkaa vajaa 10 minuuttia ja 50 metrin päässä mökkimme ovelta alkoi aivan ihana metsä upeine letipuineen sekä huikeine käppyrämäntyineen. Melko pian kävi myös selväksi, että metsässä viihtyivät myös villisiat, joiden kanssa pääsinkin pariin otteeseen läietäisyydelle. Valitettavasti kuvaaminen ei onnistunut merkittävällä tuloksella puhelimella, koska siat liikkuivat melko hämärään aikaan eikä niitä tehnyt mieli lähestyä kuvan takia. Kertaalleen tapasimme myös kauriin ja yhden kerran melko kookas haukka jäi kiertelemään puiden latvusten ylle koirien jolkotellessa edellä. Haukka onneksi vaihtoi kohdetta ja jatkoi matkaansa, kun kutsuimme koirat takaisin päin. En tiedä, mikä haukka mahtoi olla kyseessä.

Heti ensimmäisenä iltana kauppareissulla käydessämme piipahdimme myös kisakeskuksessa. Se oli valtava ratsastuskeskus talleineen ja muine rakennuksineen. Maneesi oli suuri ja upea, lasi-ikkunoiden läpi sai ihastella kahviosta käsin kerrassaan upeita hevosia ratsastamassa maneesissa. Hevoset olivat häikäisevän kauniita ja osa todella suuria, korkeita. Kenttä, tallit, pellot ja kaikki oli yksinkertaisesti todella suurella mittakaavalla rakennettuja ja laitettuja. Kentän pohja oli vähän kuin taikahiekkamaista kiinteää ja todella hienoa hiekkaa, jossa oli seassa kuitua. Kimmoisa, juuri täydellisen pehmeä ja tasainen. Paremmasta ei olisi voinut haaveilla! Kisakehätkin oli rakennettu valmiiksi ja vaikuttivat siinä hetkessä valtavilta jännityksen alkaessa kihelmöidä. Tuntui uskomattomalta seistä siinä kaikkien Tikan kanssa viime vuosina kahlattujen vaikeuksien jälkeen, kun ei oltu valintakokeisiinkaan lähdetty tositarkoituksella vaan lähinnä vain fiilistelyn kannalta. Aika mieletöntä ja suurta kiitollisuutta herättävää!

Kenttäalue oli valtava. Edessä näkyy harkkakenttää,
kisakehät tuolla kaukana katsomon edessä!

Seuraavana päivänä oli luvassa treenipäivä. Ratsastuskenttä oli ihan järjettömän suuri ja treenikehät olivat koko kisan ajan kentän toisessa laidassa. Treenipuitteet olivat siis kerrassaan loistavat. Tällaisissa reissuissa kuitenkin on aina pakko puntaroida, onko tarve treenata ja mitä ja miten paljon. Entä kuinka paljon on järkevää tehdä, jotta koira jaksaa mahdollisesti vielä finaalissakin koko pitkän päivän antaa parastaan. Ainakin tänä vuonna näkyi finaalissa aika väsyneitäkin koiria, vaikka keli oli oikeastaan aika loistava. Osalla oli jopa kylmä, itselle juuri sopivaa.

Tikkakin pääsi vähän treenaamaan, hakemaan tatsia pohjaan ja fiilistelemään. Suomen joukkueen kanssa on kyllä ilo treenata. Homma on sujuvaa ja kaikille piisaa apua, ihan parhautta!

Kisan avajaiset olivat nopeat ja tehokkaat, mikä oli mukava asia. Sama oli päättäjäistenkin kanssa. Avajaisten jälkeen pääsimmekin starttaamaan torstai-iltaan paikalla olojen merkeissä. Minä olin siinä kohtaa vähän huono. Huomasin kyllä, että viereinen kisaaja potki oman paikkansa hiekkakuoppaa tasaiseksi ennen kuin laittoi koiransa paikalle, mutta en sitten itse tehnyt samaa. Katsoin kyllä, että Tikka mielestäni jäi tasaiselle. Kuitenkin se lysähti sinne monttuun paikkiksen aikana ja vähän siirti kai etusiaankin. Tämän seurauksena makuu oli vino. Nämä harmitti kovasti, koska Tikka on kyllä oikea luottopakki aina paikkisten kanssa! Onneksi pistevähennys nyt ei mikään kovin suuri ollut, mutta näissä liikkeissä olisi ollut edellytykset tienata se kymppi.

Perjantaina Tikalla olikin sitten ensimmäinen oma suorituksensa. Sen voi itseasiassa katsoa Dogsportvideon kuvaamana Youtubesta tästä . 

Luoksetulot meillä olivat kokonaisuudessaan heikot, koska niitä ei oltu juuri uskallettu treenata (pysähdyksiä siis). Sitten tuli jännittävin hetki eli eteenlähetys. Tikka on lähtenyt yleensä oikealle vinoon aavistuksen, koko kevään ajan. Nyt se lähtikin vasemmalle. Minusta se kuitenkin jäi rinkiin siten, että kauempi takajalka oli ringin viivalla. Odotin käskeä lähettää koira ruutuun, mutta en saanut sitä. Minun oli pakko korjata. Eli liikkeenohjaaja tässä kohtaa otti roolin, jossa hän tulkitsi minun koiran suorituksen oikeellisuutta / virheellisyyttä. Ilmeisesti tuomareiden reaktiosta päätellen he tulkitsivat koiran olevan ringissä jo ennen korjausta. Harmi. Silti, liikkurointi oli muuten kuuluvaa, selkeää ja erinomaista kaikin puolin :)

Noin muuten ei mitään isompia pulmia ollut. Zetaa meidän toista painajaista jännitin kovasti, mutta sekin meni vielä suhteellisen hyvin. Ei todellakaan loistavasti, mutta paljon karmeampiakin vetoja on meiltä nähty :P Seuraaminen ei myöskään ole ollenkaan sillä tasolla, mitä ennen pentuja, mutta koska tällä saa paljon parempia pisteitä, kun sillä, mitä Tikka teki Torinossa aikanaan ja mikä oli mun mielestä oikeasti hienoa seuraamista, niin tyydytään tähän. :) 

Kaikki siirtymät ja liikkeen alut olivat ihan hirveitä. Erityisesti finaalin ekaan kehään saapuminen mahdottoman pitkällä siirtymällä oli painajainen, jossa annoin heti periksi ja tyydyin tappiooni. Valintakoeturnee kisoineen ja MM-valmistautuminen myös vain harvoilla liikkuroiduilla treeneillä ja molemmatkin täysin ilman kokonaisuustreeniä näkyvät kyllä rajusti kokeneen koiran kanssa siinä, että se tietää milloin ollaan koekehässä ja milloin treeneissä. Kun koira on koekehässä ja rakastaa tekemistä, on sen focus siinä. Se tietää, ettei ole luvassa ylimääräisiä sosiaalisia palkkoja tai nameja tai palloja ja se ottaa palkan siitä, mistä sen saa eli työstä. Toivottavasti seuraaviin isoihin skaboihin päästään oikeasti treenaten tätä asiaa, sillä mukavampi koira yhteistyössä mun kuin työn kanssa! Ilonaiheita oli normiksi palautunut pito!!! Onneksi vein hampulääkäriin ja löytyi syy sille, vaikka koira ei oireillut -mitenkään- muuten asiaa! Toinen ilonaihe oli tietenkin se, ettei tullut nollia ja eteenmenon korjauskin onnistui ja niitäkin ehdittiin treenata ihan muutama hassukerta terassin laidalla ja pari kertaa kentällä! Lisäksi Tikka piti sovitut säännöt liikkeiden alkukontaktien kanssa. Ja jaksoi koko kisaturneen varsin kelvollisesti.

Oman karsintapäivän neljäs sija, ei lainkaan hassummin!

Sitten jännitettiin lauantaina omasta puolesta ensin. Ja aika pitkälle myös joukkueen puolesta. Lopulta alkoi hahmottua, että ollaan aika hyvissä asemissa finaalipaikkaan ja joukkuekultaan. Upeaa! Mari ja Roima puolestaan järjesti ihan järjettömän jännitysnäytelmän. Ihan hulluna laskettiin viimeisien koirien pisteitä, koska virallisten tulosten tuleminen kesti. Onneksi pieni yhteistyö italialaisten pisteenlaskenta excelin kanssa helpotti laskentaa - kovin hilkulle meni, etteikö oltaisi saatu Mari ja Roimakin finaaliin! :( Lauantai-illan gaala alkoi tosi myöhään, ruoka ei ollut kovin ihmeellinen. Arvonta suoritettiin finaalin järjestyksestä ja saatiin syötävää. Söimme ja huristelimme mökille huoltamaan koiria ja nukkumaan. Joka ilta huolsin ja hoidin Tikkaa, vaikka olin tosi väsynyt. Finaalipäivät ovat aina mahtavia. Kihelmöintiä heti aamusta asti! Ja miten hirveän jännityksen onnistuinkaan lietsomaan ekaan kehään, huh! Suomalaiset vetivät kovia settejä, mikä näkyi loppusijoituksissakin!!!

Finaaliin meni Hipun täti, iskä ja äiskä!

Priima-täti, Taff-isä ja Tikka-äiti.

Finaalipaikat arvottiin minihollannikkailla!

Lepoa illalla, jotta taas jaksaa aamulla!

Punkki tarttui Tikkaa silmäluomen reunaan.
Bongasin sen juuri ennen finaalikehää!

Finaalivideot eivät ole latautuneet Youtubeen. Omakuvattua videotakaan en ole vielä ennättänyt lataamaan. Eikä näköjään ekaa kehää ole edes kuvattuna. Toivottavasti Dogsportvideo tuottaa ne jossain vaiheessa. Viimeiseen kehään Tikan kanssa vihdoin löydettiin se meidän yhteinen ja saumaton sävel. Videolta kuitenkin huomaa, että kyllä on koira puhki jo tuossa kohtaa! Finaalikehät menivät Tikalta varsin kivasti ja tällä kertaa mahduttiin rinkiinkin. Myös zeta pysyi jälleen kasassa. Olin tosi tyytyväinen. Väsynyt oli kai ohjaajakin vikan kehän jälkeen, kun en jaksanut enää perinteisesti itkeä mahtavaa koiraani, vaikka fiilis olikin huikean hieno jälleen :) Sitä ei voi kuvailla, se pitää kokea!
Paikkiksiin onnistuin ekaa kertaa ehkä vähän jännittämäänkin, kun Taff oli meidän vieressä ja Tikka ja Taff aiemmin ohikävellessään olivat jotenkin poikkeuksellisen ilahtuneita toisistaan. Joannan kanssa tehtiin pieni harjoituspaikkis, mutta ei pariskunnalla ollut kisakehässä mitään ongelmaa asian kanssa. Tikkakin oli nyt paikkiksissa omalla tasollaan.

Joku tarjoili kaikille 50-vuotis kaakkuaan, näytti herkulliselta!

Kisan jälkeen väsynyt koira sertifikaatinsa
kanssa palkintojen jaossa.

Olen Tikan suorituksiin tosi tyytyväinen. Myös omaani sikäli, että rutiini on edelleen aika hakoteilla, kun kokonaisuustreenejä ei olle päästy tekemään. Mutta nähtävästi sitä voi lunastaa paikan maailman kahdeksanneksi tottelevaisimmaksi koiraksi treenaamalla palasia ja vetämällä kokonaisuuden vanhalla rutiniilla. Sanoisin, että tänä vuonna meidän menestys perustui huikeaan koiraani ja sen huikeisiin ominaisuuksiin sekä siihen, että onnistuin pitämään jäitä hatussa ja jättämään kaiken omaa mieltä epäilyttäneen treenaamatta kisapaikalla. Minä niin hartaasti toivon, että Tikka voisi vielä ensi vuonna tehdä tokoa ja kisaillakin siinä, mutta katsotaan, mitä loppu vuosi ja ensi vuosi meille tuo tullessaan. Illalla käytiin tietenkin syömässä. Juhlimassa Suomen kultaa, Oilin henkilökohtaista mitalisijaa ja kaikkia suomalaiskoirakoita. Aivan huikea porukka, huisin hienoja koiria. Mahtava jengi jojoineen, kepoineen, ketyineen ja kaikkine muine tekijöineen. Ruoka oli jälleen kerran hyvää ja tuli tarpeeseen, jotta maanantaina jaksettiin matkustaa takaisin Suomeen. Matka kentälle ja paluulennot menivät hyvin. Amsterdamin kentällä käskin pitää meidän maailmanmestari koirista super hyvää huolta ja koirat olivatkin rentoina takaisin Suomessa lennon jälkeen.

Lämmin kiitos kuuluu erityisesti Johannalle ja Satulle matkaseurasta! Johanna olikin valtavan suuri apu myös minun ja Tikan matkalle ja kisaamiselle. Suuren suuri kiitos siis hänelle kaikesta ystävällisyydestä, kärsivällisyydestä ja ajasta, jota on uhrannut tällä reissullaan meille! Arvostan! Valtava kiitos kuuluu yhteistyökumppanillemme Nutrolinille, jonka huikeilla öljyillä voidellaan koirien kropat toimimaan! Olette meille tärkeä taho menestyksemme takana!!!

Kiitos kuuluu myös kaikille niille, jotka taipuivat keväällä ja alkukesällä meitä tsemppaamaan ja jeesimään treeneihin. Kiitos! Tunnistatte kyllä itsenne! 