Eilen oli perjantai 13. päivä. En ole taikauskoinen, mutta jotseenkin nämä ko. perjantait alkavat pian aiheuttaa taikauskoisuutta minussa. Kävin eilen silmäpolilla näyttämässä vammautunutta silmääni silmälääkärille. Tutkittiin ja tutkittiin lisää erilaisilla vekottimilla. Silmänpohjatkin peilattiin. Lopputulema oli sama kuin minkä jo tiesinkin; vammautuneen silmän näkö on heikentynyt kirjaintaulusta katsoen parin rivin verran, mutta mitään syytä sille ei löytynyt. Seurantaa ja puolen vuoden päästä uusi käynti silmälääkärille. Ehkä silloin löytyy jotain? Ehkä ei. Mitään vakavaa ei siis löytynyt, mutta onhan se kumma, että näkö on heikompi kuin terveessä silmässä. Lääkäri ei osannut selittää asiaa mitenkään. Jäi outo olo, joskin kiva oli, ettei silmästä löytynyt mitään niinikään vakavaa. Ihan aavistuksen omainen ero oli ollut, joka voisi olla kaihin alku, mutta toivotaan, että se aavistus on pelkkä vääräksi osoittautuva aavistus!
Toinen tarina onkin se, kun illalla myöhään kotiuduin ja tuumin, ettei Kipinä nyt ole kunnossa. Koirat olivat päivän vanhemmillani ja siitä minun matkassa koulutusreissulla. Pienet tottistreenit tehtiin, Kipinä treenasi ihan normisti. Mittari pyllyyn ja hupsista, lämpöä oli yli 39 astetta. Kiitos ihanalle Annelle, joka konsultoi meitä yön aikana <3 Hattulaan soitin kyllä, mutta neuvo oli seurata hetki, lähteekö antamani Rimadyl puremaan. Lähti se, Luojan kiitos! Matka Hattulaan asti kuumeisen koiran kanssa olisi voinut olla kohtalokkaan pitkä! Parin tunnin kuluttua lämpö oli tippunut alle 39 asteen. Myöhään yöllä, kellon ollessa lähemmäs kolme uskaltauduin nukkumaan koira kainalossa, kello herätyäen tunnin välein. Ei pienintäkään aavistusta, mikä lämmön olisi voinut nostaa.
Aamu kuudelta lämmöt oli jo alle 38 ja koira niinikään normaali. Lähdin kuitenkin öisen suunnitelmani mukaan käymään Reviirissä. Päästiin heti sisälle ja Kipinä tutkittiin, mutta mitään ei päällisin puolin löytynyt ja lämpöä ei ollut. Verikokeesta kuitenkin ilmeni, että tulehdusarvot ovat koholla. Sen vuoksi 10 päivän Synulox kuuri päälle ja kontrolli juhannuksen jälkeen.
Ihanaa, ettei mitään vakavaa löytynyt ja Kipinä on ollut jo oma itsensä. Treenattu ei olla, koska en uskalla ottaa riskiä, kun ei tiedä kuumeilun syytä. Kipinä on niin rakas, että helpotuksella ei ole mitään rajaa, kun selvisin vain suurella pelolla ja säikähdyksellä. <3
Kurjaa tietenkin on se, että kuumeilu oli kesän ensimmäisen PK jälkikokeemme vastaisena yönä ja se tietenkin aiheutti sen, ettemme lähteneet lauantaina kisaamaan jäljelle. Se on hieman surullista, koska olisimme tarvinneet sen koetuloksen saadaksemme kilpailuoikeuden tämän vuoden PK SM -kisoihin. Nyt meiltä puuttuu yksi tulos ja ilmottautuminen umpeutuu kesäkuun lopussa. Näin ollen emme siis pääsekään kovasti odottamaamme PK -kisaan vaan jäämme rannalle ruikuttamaan. Mutta kuten todettu, pääasia, että saamme ruikuttaa terveiden kirjoissa ja treenata ja nauttia matkan teosta :) Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa, ehkä myös tällä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti